Avoimet työpaikat
Vantaan kaupunki tunnetaan uudistumishalustaan ja -kyvystään. Meillä on eteenpäin menemisen meininki, ja kehittämistyöhön kaikki voivat osallistua.
Tutkitusti hyvä ilmapiiri
Vantaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalla työskentelee noin 3000 työntekijää. Päivähoidon henkilökunta työskentelee Vantaalla sivistystoimessa. Kunta-alalla tehdyn tutkimuksen mukaan meillä on toimivat työyhteisöt ja hyvä työilmapiiri. Työn epävarmuus on pientä ja esimiestuen on koettu lisääntyneen. Tutkimuksessa lähes neljä viidestä työntekijästämme ilmoitti, että voisi suositella työnantajaansa ystävilleen (Kunta10, 2008). Kevyt hallintomalli edesauttaa Vantaalla asioiden sujuvaa hoitamista. Meitä on helppo lähestyä.
Toimintamme perustuu laajaan vuorovaikutukseen. Jokaisella on oikeus ja velvollisuus itsensä kehittämiseen. Sosiaali- ja terveydenhuollossa arvostetaan osaamista ja koulutusta. Työkyvystä huolehtiminen on yhteinen asiamme.
Isossa on vara valita
Suurella työnantajalla on paljon mahdollisuuksia. Joustava siirtyminen tehtävästä toiseen ja jopa ammatinvaihto kaupungin palveluksessa ovat mahdollisia. Meillä voit työskennellä myös osa-aikaisesti. Kaupunki tukee uusia työntekijöitä järjestämällä työsuhdeasuntoja. Käytössä on myös työsuhdematkalippu.
Hyvistä tuloksista palkitaan niin yksilöitä kuin työyhteisöjäkin.