Lääkäriksi Vantaalle

Vantaan kaupungilla työskentelee lääkäreitä etenkin seitsemällä terveysasemalla, omassa terveyskeskussairaalassa sekä ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa ja päihdetyössä.

Meillä on tavoitteena tuottaa terveyttä laadukkaammin ja tehokkaammin ja samalla lisätä työntekijän mahdollisuutta vaikuttaa tekemänsä työn määrään. Osana tätä tavoitetta meillä on toistaiseksi voimassa paikallinen virkaehtosopimus, joka mahdollistaa potilastyöstä pitäville lääkäreille erinomaiset ansiot.

Terveysasemillamme teemme työtä tiimeissä ja väestövastuun tilalla meillä on listautumismalli. Listautumismallissa omalääkäri tarjotaan vain pitkäaikaisesta lääkärisuhteesta eniten hyötyville ryhmille, kuten yli 75-vuotiaille ja pitkäaikaissairaille. Rinnalla muulle väestölle on kehitetty päiväpoliklinikan palveluja.

Listautumismallin suunnitelman mukaan omalääkäri tarjotaan jatkossa vain pitkäaikaisesta lääkärisuhteesta eniten hyötyville ryhmille, kuten yli 75-vuotiaille ja pitkäaikaissairaille. Rinnalla muulle väestölle kehitetään päiväpoliklinikan palveluja.

Kehittämisestä innostunut kaupunkimme ottaa terveysasemille sekä terveyskeskuslääkäreitä että eurolääkäreitä.

Tarjoamme
• erinomaisen palkkauksen
• mahdollisuuden oman työn ja vastaanottoajan räätälöintiin
• suunnitelmallisen perehdytyksen ja vanhempien kollegojen tuen sekä viikoittaiset tutortunnit
• oppimista ja kouluttautumista arvostavan ilmapiirin

Vantaalle on hyvät liikenneyhteydet: viisi terveysasemaa juna-asemien läheisyydessä ja kaikkiin alle puolen tunnin junamatkat Helsingistä. Nopeat yhteydet myös Lahdentietä, Tuusulantietä ja Hämeenlinnanväylää pitkin.

Soita tai tule käymään!

Soita tai tule käymään. Europaikkaa kannattaa tiedustella noin puoli vuotta ennen aloitusajankohtaa. Sijaisuudet ja eurojen paikat täytämme joko pääkaupunkiseudun kaupunkien omistaman Seuren kautta, ks. www.seure.fi, tai voit ottaa meihin suoraan yhteyttä:

Myyrmäen terveysasema
Ylilääkäri Laura Laisola, p. (09) 839 35862

Martinlaakson terveysasema
Aplaisylilääkäri Toni Vuori, p. 050 3121896

Koivukylän terveysasema
Ylilääkäri Mauri Palmi, p. 040 060 9483

Korson terveysasema
Apulaisylilääkäri Natalia Aaltonen, p. vaihde (09) 839 11.

Länsimäen terveyasema
Apulaisylilääkäri Marko Raina, p. (09) 839 31772

Tikkurilan terveysasema
Ylilääkäri Jari Mäkelä, p. (09) 839
24023

Neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto
Apulaisylilääkäri Marja E. Asikainen, p. 050 3124449
sähköposti marja.e.asikainen(at)vantaa.fi

Päihdetyö
Ylilääkäri Martta Palttila-Pulli, p. 040 8419986

Sähköpostit etunimi.sukunimi@vantaa.fi

Töihin terveyskeskussairaalaan?

Vantaalla on terveysasemien lisäksi oma terveyskeskussairaala Seutulassa sekä geriatrinen akuuttiyksikkö (osasto ja kotisairaala) Peijaksen sairaalan yhteydessä Koivukylässä. Syksyllä 2010 avataan toinen kaupungin oma geriatrinen arviointi- ja akuuttiosasto Peijaksen yhteyteen.

Lue lisää sairaalapalveluista. Lääkäreitä on tällä hetkellä 18.

Sairaalapalvelu on hyväksytty erikoistumiskoulutuksen sairaalapalveluksi yleislääketieteen ja geriatrian erikoisaloille.

Katriinan sairaalan yhteydessä toimivalla terveysasemalla on erikseen nimetty tutor-lääkäri, jonka kanssa erikoistuvilla on viikottaiset tapaamiset, ja joka on hyvin tavoitettavissa muunakin aikana.

Työpisteitä sairaalassa on useita, ja ne ovat erilaisia: akuuttiosasto, eri sairausryhmiin profiloituneet Katriinan osastot, päiväsairaala, kotisairaala, vanhainkodit, geriatrinen vastaanotto, terveysasema. Edelleen myös yhdistelmä terveysasema ja osastotyö on mahdollinen.

Osastotyössä voi olla jo 4. vuosikurssin opinnot suorittanut kandi, mutta terveysasemalla vasta 5. vuosikurssin opintojen jälkeen. Kesäajan rekrytoinnit tehdään yleensä jo alkuvuodesta.

Lääkärit kaupungin sairaalaan rekrytoi johtava ylilääkäri. Sijaisuuksiin voi hakeutua myös pääkaupunkiseudun kaupunkien yhteisen henkilöstöpalveluyhtiö Seuren kautta www.seure.fi.

Ota yhteyttä

Sairaalapalvelut (Katriinan sairaala ja geriatrinen akuuttiyksikkö)
Johtava ylilääkäri Juha Jolkkonen, p. 050 5472428
sähköposti etunimi.sukunimi(at)vantaa.fi