Omahoitajuus sairaalassa
Sairalaapalveluissa kehitetään omahoitajuutta hoitotyön työnjakomallina. Se tarkoittaa sitä, että jokaiselle potilaalle nimetään heti hoitojakson alussa omahoitaja, joka pääosin vastaa potilaalle annettavasta hoitotyöstä koko hoitojakson ajan.
Omahoitaja hoitaa kaikkia potilaan asioita: hoitaa potilasta työvuorossa ollessaan, asioi potilaan asioissa muiden työntekijäryhmien kanssa joko yhdessä potilaan kanssa tai tämän puolesta ja pitää tarvittaessa yhteyttä potilaan omaisiin.
Omahoitaja laatii yhdessä potilaan ja/ tai omaisten kanssa hoitojakson alussa kirjallisen hoitotyön suunnitelman, joka toimii työohjeena muille hoitotyöntekijöille. Omahoitaja antaa potilaalle ja/tai omaiselle hoitojakson alussa yhteystietoja varten käyntikorttinsa. Kaikissa hoitoon liittyvissä asioissa otetaan ensisijaisesti yhteyttä potilaan omahoitajaan.
Omahoitajan poissaoloa varten potilaalle nimetään myös korvaava(t) hoitaja(t). Useimmat osastot on jaettu pienempiin soluihin. Solun muut hoitajat tai joku heistä toimii potilaan omahoitajaa korvaavana hoitajana. Koska sairaalan työntekijät tekevät kolmivuorotyötä, myös muut osaston työntekijät hoitavat ajoittain potilaita. Kullakin hoitajalla on kaksi tai kolme omaa potilasta. Aamu- ja iltavuorojen aikana kullakin työntekijällä on hoidettavanaan 5-7 potilasta, omia potilaita ja niitä, joille hän toimii korvaavana hoitajana.
Myös sairaalan fysioterapeutit toimivat yksilövastuuperiaatteella. Kullakin osastolla on oma fysioterapeutti, joka vastaa osaston potilaiden fysioterapiasta. Joillakin osastoilla hänen apunaan toimii toinen, korvaava fysioterapeutti.
Omahoitajuuden kehittäminen on Katriinassa meneillään. Koska yksiköt toimivat hieman eri tavoin, voi osastojen toimintakäytännöt hieman vaihdella edellä kuvatusta.