<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnosista.
Kuljetuspalveluihin niihin liittyvine saattajapalveluineen kuuluu vaikeavammaisen henkilön työssä käymisen, opiskelun, asioimisen, yhteiskunnallisen osallistumisen, virkistyksen tai muun sellaisen syyn vuoksi tarpeelliset, jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset (henkilön asuinkunnan alueella tapahtuvat tai lähikuntiin ulottuvat kuljetuspalvelut).
Vaikeavammaiselle henkilölle myönnetään vähintään 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Käyttämättä jääneitä matkoja ei voi siirtää seuraavalle kuukaudelle.
KELA:n korvauksen piiriin kuuluvia terveydenhuollon matkoja ei korvata.
Kuljetuspalvelukortti on henkilökohtainen ja matkustajan on oltava kortin haltija. Matkan omavastuuosuus (julkisen liikenteen mukainen maksu) maksetaan taksissa.
Lähikuntina pidetään Helsinkiä, Espoota, Keravaa, Tuusulaa, Nurmijärveä, Sipoota ja Kauniaista.
Vantaan Vammaispalveluohjepdf, 131 kb
Kuljetuspalvelulomake pdf, 799 kb
Yhteystiedot: Sosiaalityöntekijä puh. 8392 3446 Sosiaaliohjaaja puh. 8392 3267 Toimistosihteeri puh. 8393 1175 Toimistosihteeri puh. 8393 2446 Puhelinaika ma - pe klo 12-13