Välineet, koneet ja laitteet
Vammaiselle henkilölle voidaan korvata hänen tarvitsemiaan välineitä, koneita ja laitteita (esimerkiksi kodinkoneita, liikkumisvälineitä, kommunikaatiomahdolisuuksia lisääviä viestintävälineitä). Kustannuksista korvataan pääsääntöisesti puolet. Tarvittavat välineet voidaan antaa myös käyttöön.
Autoavustus
Asiakkaan tulee tarvita autoa päivittäiseen liikkumiseen. Esimerkiksi työ- ja opiskelumatkoihin, säännöllisiin hoitoihin tai perheestä johtuviin velvoitteisiin liittyvää.
Korvaus auton hankintaan on mahdollista myöntää esimerkiksi jos perheessä on vaikeavammainen lapsi.
Korvaus on puolet vammaiselle soveltuvasta kohtuuhintaisesta autosta, kuitenkin enintään 40 000 euroa. Vähennyksenä otetaan huomioon auton hankintahintaan kohdistuva autoveron palautus ja vanhan auton myyntihinta. Mikäli asiakas ei myy vanhaa autoa niin huomioidaan todennäköinen myyntihinta.
Korvauksen määrää laskettaessa huomioidaan vammaisen muun lainsäädännön perusteella saamat korvaukset.
(Ks. tarkemmin Vantaan vammaispalveluohje)pdf, 131 kb