<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Vantaa on kansainvälinen ja monikulttuurinen kaupunki. Vantaalla asuu yli 120 eri kansallisuutta ja puhutaan yli 80 kieltä. Lentokenttäkaupunkina tunnettu Vantaa on vilkkaan liike- ja toimitilarakentamisen aluetta. Vantaan vahva asema maan logistisena keskuksena tarjoaa kansallisille ja kansainvälisillä markkinoilla toimiville yrityksille erinomaisen sijoittumis- ja kasvuympäristön. Tulevaisuuteen tähtäävä Vantaa on mukana monissa kansainvälisissä kaupunkien verkostoissa sekä kehittämishankkeissa. Ystävyyskaupunkitoiminta on sekä perinteistä että uudistuvaa.
Kansainvälistymisen lähtökohtana on Vantaan asukkaiden ja yritysten tarpeet. Kansainvälisen yhteistyön avulla voidaan kehittää kuntalaisten palveluita sekä löytää uusia muotoja nykyiseen toimintaan.
Kehitysyhteistyöhankkeensa kautta Vantaa toteuttaa lisäksi kuntien sosiaalista vastuuta osallistumalla namibialaisen yhteistyökunta Windhoekin kehittämiseen aloilla joissa Vantaan osaaminen on vahvaa. Kansainvälisten asioiden yksikkö Elannontie 3, 01510 Vantaa Puh. (+358 9) 8392 2727