HakuVerkko

HakuVerkon palvelumuotoiluhanke on osa designpääkaupunkia. Designpääkaupungin tavoitteena on yksinkertaisesti se, että teemme kaupungistamme yhdessä paremman paikan elää.

Vuosi innostaa meitä havainnoimaan ja keksimään tapoja, joilla arkeamme, elinympäristöämme ja jopa liiketoimintaa voisi parantaa. Design ympäröi meitä kaikkialla, ja se, että esineet, asiat ja palvelut suunnitellaan hyvin, parantaa elämänlaatuamme.

World Design Capital on meille tunnustus. Se on myös väline, jolla kaupungistamme tehdään parempi: teemme Helsingistä/Espoosta/Vantaasta/Lahdesta/Kauniaisista avoimemman, toimivamman, yhteisöllisemmän ja onnellisemman. Samalla kehitämme julkisia palveluja, edistämme liiketoimintaa ja näytämme muulle maailmalle, että designilla saadaan aikaan muutoksia.

Designpääkaupungin hankkeet ovat esimerkkejä hyvästä designista. Ne kertovat suurta tarinaa ja antavat esimerkkejä siitä, miten tärkeää hyvä suunnittelu on. Design avautuu uudella tavalla ja uusille kohderyhmille, syntyy uusia ideoita ja toteutuksia, ja myös erilaisten osaajien verkostoja. Tuloksena on entistä parempi kaupunki.

HakuVerkko on osallistuvan palvelumuotoilun hanke, jonka tavoitteena on tuottaa parempaa, toimivampaa, turvallisempaa ja esteettömämpää kaupunkiympäristöä. Hankkeessa kehitetään osallisuutta ja yhteisöllisyyttä vahvistava toimintamalli, jossa kaikki alueelliset toimijat osallistuvat yhdessä kaupunkiympäristön ja alueellisten palvelujen muotoiluun. Tarkoituksena on löytää, testata ja kehittää uusia osallisuusinnovaatioita.

Hankkeesta vastaa Vantaan kaupungin vapaa-aika ja asukaspalveluiden toimiala / alue- ja tapahtumapalvelut.

World Design City Helsinki 2012 -sivuilla esittely hankkeesta

Designpääkaupunkiviikonloppu: Tehdään parempi Hakunila 4.2.2012

Vantaan kaupungin HakuVerkon sivuille

Lisätietoja

Liisa Juustila
Aluekoordinaattori
Vantaan kaupunki
Puh. 050 314 5123
etunimi.sukunimi(at)vantaa.fi