<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Arkkitehti Armas Lindgrenin suunnittelema jugendkartano piharakennuksineen ja puistoineen on valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö ja osa designin historiaa. Se on myös keskeinen osa uutta asemakaavaa, joka pyrkii kehittämään aluetta kulttuurin, taiteen, liikunnan ja hyvinvoinnin vyöhykkeeksi.
Upea Håkansböle -hanke esittelee Hakunilan kaupunginosan asukkaille kartanon historiaa, nykyisellä kartanoalueella jo valmiiksi saatuja kunnostus- ja konservointihankkeita ja päärakennusta ympäröivien talousrakennusten tulevia käyttösuunnitelmia. Tavoitteena on lisätä tietoisuutta kartanon kulttuurihistoriallisesta arvosta, nostaa asukkaiden kotiseutuylpeyttä ja kiinnostusta osallistua oman elinympäristönsä kehittämiseen. Hakunila on osa Håkansbölen historiaa, onhan kaupunginosa rakennettu tilan maista lohkotulle alueelle.
Kartano ja kartanopuisto esitellään Designikkunassa Vantaalla 4.–31.12.2012 valtakunnallisesti merkittävänä, arjen designin historiallisena kohteena ja jugendajan kokonaistaideteoksena. Näyttelyyn liittyy yleisöluento ja työpajoja. Lisäksi kartanossa järjestetään joulukuussa Kartanon Joulu -tapahtuman yhteydessä pop up-näyttely ja teematapahtumia, kuten opastuksia ja työnäytöksiä. Kesäpäivää kartanolla vietetään lauantaina 16.6.
Upea Håkansböle on osa Vantaan World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmaa.
4.–31.12.2012 Vantaan Designikkuna Asematie 3, 01300 Vantaa
Vantaan kaupunginmuseon sivut
Vantaan kaupunginmuseo Facebookissa
Jaana af Hällström Museoamanuenssi Vantaan kaupunginmuseo p. 050 310 5952 etunimi.sukunimi@vantaa.fi