Icehearts-toimintamalli Suomen ehdokkaaksi Euroopan rikoksentorjuntakilpailuun
Icehearts-toimintamalli on valittu Suomen ehdokkaaksi Euroopan rikoksentorjuntakilpailuun. Kilpailun voittaja ratkeaa joulukuussa 2011 Puolassa järjestettävässä konferenssissa. Kilpailun tämänvuotisena teemana on "Urheilu, tiede ja taide lasten ja nuorten rikosten ehkäisemisessä".
Euroopan rikoksentorjuntapalkinto European Crime Prevention Award, ECPA on jaettu vuodesta 1998 lähtien. Suomen ehdokkaan valitsi tänä vuonna rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristö. Euroopan rikoksentorjuntakilpailun voittajahankkeen valitsee Euroopan rikoksentorjuntaverkoston tuomaristo. Kukin EU-maa voi esittää kilpailuun yhtä rikoksentorjuntahanketta. Palkintosumma on 20.000 euroa.
Vantaalta vuonna 1996 alkunsa saanut Icehearts-toiminta on ennaltaehkäisevää, moniammatillista lastensuojelutyötä. Toiminnan ideana on koota syrjäytymisuhan alla olevien poikien ryhmä, jonka kasvattajaksi valittava henkilö sitoutuu ryhmäänsä 12 vuoden ajaksi.
Perustoimintana on jokin urheilulaji, jossa joukkueen kasvattaja valmentaa poikia. Lisäksi kasvattaja tukee poikia koulussa, kodeissa ja vapaa-ajalla kohdatuissa ongelmatilanteissa. Toiminta alkaa poikien ollessa kuusivuotiaita ja päättyy heidän saavutettua täysi-ikäisyyden. Tällä hetkellä toiminnassa on mukana yhteensä 11 joukkuetta, jotka toimivat Vantaalla, Helsingissä, Ulvilassa ja Lahdessa.
Vantaan turvallisuussivusto