Etusivu  > Ympäristö ja luonto  > Eläimet  > Koira-aitaukset

Koira-aitaukset

Vantaalla on tällä hetkellä 23 koira-aitausta. Koira-aitausten tarve on suuri varsinkin sellaisilla alueilla, jossa koiria on pajon ja lähimmälle koira-aitaukselle on pitkä matka. Kerrostalovaltaisilla alueilla paine on suurin.

Koira on pidettävä taajamassa kytkettynä. taajama on taajaan rakennettu alue,
Taajama on taajaan rakennettu alue, joka on lisäksi osoitettu liikennemerkein.
Taajaman sisällä voi olla alueita, jotka eivät ole taajaan rakennettuja. Koiran ja
kissan omistajien on pidettävä huolta siitä, ettei eläin pääse ollenkaan yleiselle
uimarannalle, lasten leikkipaikalle, toriaikana torille, urheilukentälle tai yleiselle
hiihtoladulle. Koiraa ja kissaa voi kytkettynä kuljettaa kuntoradalla.

Koiran ulkoiluttajan on huolehdittava siitä, ettei koiran uloste jää ympäristöön
hoidetulla alueella. Hoidettuja alueita lain mukaan ovat esimerkiksi alueet, joilla
nurmikot on leikattu ja joilla on istutuksia tai joilla tiet ovat päällystettyjä.

Järjestyslaki 14§

Koirakuri

Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;

2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua;

3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.

Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.