<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan ns. Brundtlandin komission vuonna 1987 julkaiseman määritelmän mukaan kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. Kestävän kehityksen tavoitteena on, että yhteiskuntien taloudellinen kehitys sovitetaan luonnonvarojen asettamiin puitteisiin siten, että luonto ja inhimillisen kehityksen edellytykset säilyvät myös meidän jälkeisille sukupolville. Näiltä sivuilta löydät tietoa sekä Vantaan kaupungissa että Suomessa ja kansainvälisesti tehtävästä kestävää kehitystä edistävästä työstä. Lisäksi sivuilla on vinkkejä, joiden avulla myös sinä voit osallistua!
Ympäristöhallinnon kestävän kehityksen sivusto
Kuntaliitto ja kestävä kehitys
Suomen ulkoministeriön kestävän kehityksen sivut