<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Kunta-tasolla kestävän kehityksen tavoitteena on turvata nykyisille ja tuleville asukkaille hyvän elämisen mahdollisuudet. Taloudellinen toiminta pyritään sopeuttamaan luonnon reunaehtoihin samalla kun tuetaan asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
Vantaalla kestävää kehitystä edistävä työ käynnistyi 1990-luvun alkupuolella, kun Vantaan kaupunki vuonna 1990 liittyi jäseneksi juuri perustettuun kansainväliseen ICLEI -organisaatioon (The International Council for Local Environmental Initiatives). ICLEI on kuntien organisaatio, jonka tarkoituksena on paikallisen toiminnan kautta ehkäistä ja ratkaista paikallisia, alueellisia ja globaaleja ympäristöongelmia sekä edistää kestävää kehitystä.
Vantaan kaupungin pyrkimykset kohti kestävämpää tulevaisuutta saivat uutta pontta vuonna 1995, kun Vantaan kaupunki allekirjoitti Euroopan kaupunkien kestävää kehitystä edistävän Aalborgin sopimuksen ja sitoutui Euroopan kaupunkien kestävän kehityksen kampanjaan. Samana vuonna hyväksyttiin Vantaan kaupungin yhteinen ympäristöpolitiikka, joka nosti kestävän kehityksen kaupungin talous- ja yhteiskuntakehityksen perustaksi. Kaupungin asettamien ympäristöperiaatteiden toteuttamiseksi Vantaan kaupunki aloitti ympäristöpoliittisen toimenpideohjelman laatimisen. Ohjelman rungon muodostivat kaupungin ympäristöpolitiikka ja kaupungin eri toimialojen omat ympäristöohjelmat. Ympäristöohjelmatyötä tehtiin eri toimialoilla aktiivisesti 1990-luvun loppupuolella.
2000-luvun aikana kestävän kehityksen näkökulmat on nostettu entistä vahvemmin osaksi Vantaan kaupungin talouden ja toiminnan suunnittelua sekä strategisia tavoitteita, joiden mukaan Vantaan kaupungin tavoitteena on kestävän kehityksen vaaliminen ja ympäristövastuun kantaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kestävän kehityksen mukaiset toimintatavat ja ympäristöasiat huomioidaan entistä paremmin kaupunkiorganisaation kaikessa toiminnassa ja kaikilla toimialoilla.
Kestävää kehitystä edistetään Vantaalla ympäristöjohtamisen avulla. Ympäristöjohtamisen työkaluina Vantaalla ovat talousarvioon asetetut ympäristötavoitteet, ympäristöraportointi sekä toimialojen ja liikelaitosten ympäristöohjelmatyö.
Vantaan kaupunkistrategia
ICLEI Local Goverments for Sustainability