Vantaan kääväkkäät

Putkilokasvien lisäksi Vantaan kääväkäslajistoa tunnetaan melko hyvin.

Vantaalla on tavattu yhteensä noin 150 kääpälajia, mikä on runsas puolet koko Suomessa tavattujen kääpälajien määrästä. Valtakunnallisesti uhanalaiseksi luokiteltuja lajeja Vantaalla ovat poimukääpä ja lohikääpä.

Lisäksi Vantaalla on tavattu lukuisia silmälläpidettäviksi luokiteltuja kääväkäslajeja, kuten esimerkiksi punakerikääpä, rusokantokääpä, korkkikerroskääpä ja valkorihmakääpä.

Kääpien merkitys metsäekosysteemin toiminnalle on suuri. Kääpiä voidaankin käyttää metsän luonnontilaisuuden ja suojeluarvon ilmentäjinä. Merkittävä osa kääpälajeista viihtyy vain vanhoilla metsäalueilla, joissa kasvaa eri puulajeja ja joissa on runsaasti eri-ikäistä lahopuuta. Lahottaessaan eläviä ja kuolleita puita käävät luovat elinympäristöjä monille muille lajeille. Onkin hyvin todennäköistä, että kääpälajistoltaan rikkaissa metsissä elää myös lukemattomia muita lahopuusta riippuvaisia lajeja.