<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Vantaalla on tavattu Suomessa elävistä yhdeksästä lepakkolajista kuusi tai seitsemän lajia: pohjanlepakko, viiksisiippa tai isoviiksisiippa, vesisiippa, korvayökkö, pikkulepakko ja isolepakko. Näistä pikkulepakko on luokiteltu uhanalaiseksi lajiksi. Vantaan, ja myös koko Suomen, yleisin lepakkolaji on pohjanlepakko, jota on tavattu lähes kaikkialla Vantaalla. Viiksisiippoja puolestaan esiintyy metsäisillä ja maaseutumaisilla alueilla, yleensä kaupungin laidoilla. Vesisiippoja voi tavata vesistöjen rannoilla, samoin kuin pikkulepakkoja sekä korvayökköjä kartanoiden puistoissa.
Vantaan parhaimmat lepakkopaikat löytyvät Hämeenkylän-Hämevaaran -alueelta, Linnaisista ja Seutulasta. Näillä alueilla voi tavata useita eri lepakkolajeja.
Suomessa tavattavat lepakkolajit ovat samalla tavoin tiukasti luonnonsuojelulailla rauhoitettuja kuin esimerkiksi liito-orava. Ne kuuluvat EU:n luontodirektiivin lajeihin, joiden luonnossa havaittavien lisääntymis-, levähdys- ja säännöllisten ruokailupaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Myös kaikki tahallinen häirintä etenkin lisääntymisaikaan tai muuhan lepakoiden elämänkierron kannalta tärkeään aikaan on kiellettyä.
Suomessa tavattavista lepakkolajeista kolmannes on muuttavia lajeja. Suomeen talveksi jäävät lajit horrostavat yleensä loka-marraskuulta huhti-toukokuulle. Lepakoiden suosimat horrostuspaikat sijaitsevat usein talojen ullakoilla, maakellareissa, erilaisissa tunneleissa, pirunpeltojen tapaisissa louhikoissa tai syvissä kallioiden halkeamissa, siis paikoissa joissa lämpötila säilyy hieman plussan puolella läpi talven.
Marja-Vantaan lepakkokartoitus vuonna 2009pdf, 1108 kb Vantaan Hakunilan-Ojangon alueen lepakkoselvitys 2007pdf, 1853 kbVantaan Itä-Hakkilan leppakkoselvitys 2006pdf, 751 kbVantaan kaupungin lepakkokartoitus 2001-2002pdf, 353 kb