<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavalla toiminnalla on oltava ympäristölupa. Myös toiminnan oleellinen muuttaminen vaatii lupakäsittelyn. Ympäristönsuojelulaissa ja -asetuksessa on määräykset siitä, mitkä laitokset tarvitsevat ympäristöluvan. Tällaisia ovat esimerkiksi metalli- ja kemianteollisuus, energiantuotanto, kivenmurskaamo ja laitos- ja ammattimainen jätteenkäsittely. Suurien ja keskikokoisten laitosten ympäristölupaviranomainen on Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI). Pienehköjen laitosten ympäristöluvat myöntää Vantaan kaupungin ympäristölautakunta.
Polttonesteiden jakeluasema, jonka polttonesteiden säiliötilavuus on vähintään 10 m³, asfalttiasema, pienet energialaitokset ja osa haihtuvia orgaanisia yhdisteitä käyttävistä toimijoista kirjataan ympäristönsuojelun tietojärjestelmään ympäristöluvan sijaan. Näiden toimintojen ympäristönsuojeluvaatimukset on määritelty asetukisssa.
Ympäristölupahakemus tehdään kirjallisesti kolmena kappaleena ympäristösuojeluasetuksessa määrätylle lupaviranomaiselle. Ympäristölautakunnalle kuuluvan ympäristöluvan käsittelee ja valmistelee ympäristösuojeluosasto.
Lupaprosessi on monivaiheinen. Siihen kuuluu muun muassa lupahakemuksesta tiedottaminen kuuluttamalla siitä vähintään 30 päivää kaupungin virallisella ilmoitustaululla. Samoin kuulutetaan ympäristölautakunnan tekemästä päätöksestä. Lupahakemuksen kuulutuksen aikana asianosaiset voivat esittää muistutuksia ja mielipiteitä hakemuksesta. Lupapäätöksestä voi valittaa kuulutusaikana Vaasan hallinto-oikeuteen.
Vantaan ympäristölautakunta antaa lausunnon Etelä-Suomen aluehallintovirastossa vireillä olevista Vantaalaisten laitosten ympäristölupahakemuksista.
Kunnan luvittamisen laitosten valvonnasta vastaa Vantaalla ympäristökeskus. Suurten laitosten, eli aluehallintoviraston myöntämien ympäristölupalaitosten valvonnasta vastaa Uudenmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus. Muusta kuin luvanvaraisen toiminnan valvonnasta vastaa Vantaan ympäristökeskus.
Ympäristöluvan ja ilmoituksen käsittelystä peritään Vantaan kaupungin ympäristönsuojelu- ja kemikaaliviranomaisen maksutaulukon mukainen taksa.
Lisätietoja: Ympäristötarkastajat puh. 83911 (kaupungin keskus)
Ympäristölupahakemuslomakkeet