Lentoliikenne

Lentomelu ja maankäytön suunnittelu

Helsinki-Vantaan lentoasemalla on voimassa ilmailulaitoksen vuonna 2002 julkaiseman melunhallintasuunnitelman mukaiset lentomeluvyöhykkeiden (Lden 60 dB, 55 dB ja 50 dB) verhokäyrät. Melunhallintasuunnitelma on ollut osa vuonna 1992 ilmailulaitokselle myönnetyn kolmannen kiitotien sijoituspaikkaluvan lupaehtoja. Melunhallintasuunnitelmassa on esitetty mm. lentomelun verhokäyrät ohjaamaan maankäytön suunnittelua. Verhokäyrät kuvastavat vuosien 2003, 2010 ja 2020 poikkileikkaustilanteiden mukaisia lentomelutilanteita ja mahdollistavat lentoliikenteen kehittämisen melunhallintasuunnitelmassa esitetyllä tavalla. Melunhallintasuunnitelmassa on otettu huomioon mm. konekannan kehitys, kiitoteiden käyttöjakauma, käytetyt lentoreitit sekä nousu- ja laskeutumismenetelmien kehitys.

Melunhallintasuunnitelman mukaiset lentomelun verhokäyrät on sittemmin otettu huomioon niin Uudenmaan maakuntakaavassa (maakuntavaltuuston päätös 14.12.2004) kuin Vantaan yleiskaavassa 2007 (kaupunginvaltuuston päätös 17.12.2007). Kummatkin kaavat ovat tulleet sittemmin voimaan valitusten käsittelyjen jälkeen. Maakuntakaava ja yleiskaava ohjaavat asemakaavoitusta ja lupakäytäntöä Vantaalla. Yleiskaavassa on lentomelualueelle asetettu rakentamista ja asutusta ohjaavat määräykset, jotka mm. rajoittavat tiettyjen toimintojen sijoittumista lentomelualueelle. Vantaan rakennusjärjestyksessä on tarkemmat määräykset, jotka koskevat muun muassa rakennusten ulkokuoren ääneneristävyyttä eri lentomeluvyöhykkeillä.

Nykyisin lentoliikenteestä vastaava Finavia on hakenut vuonna 2007 uutta ympäristölupaa Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Ympäristölupahakemuksessa on käsitelty lentoaseman kaikki ympäristövaikutukset kuten lentomelu. Lentomelutilanteen kehityksen ennustamista on jatkettu nykyisestä melunhallintasuunnitelmasta viidellä vuodella eteenpäin aina vuoteen 2025 asti. Lentomelun verhokäyriä on esitetty laajennettavaksi lisääntyvän lentoliikenteen vuoksi. Ympäristölupahakemus on ratkaistavana Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

Lentomelun kehitys

Helsinki-Vantaan lentokenttä aloitti toimintansa olympiavuonna 1952 ja ensimmäiset meluselvitykset tehtiin 1960-luvulla "sellaisten lentoaseman ympäristössä olevien lentomelun alaisten alueiden määrittämiseksi, joilla ainakin asuinrakennustoiminta olisi torjuttava". 1970 ja 80-luvulla meluisat suihkukoneet ja liikennemäärät moninkertaistuivat ja lentomelusta tuli vantaalaisen maankäytön suunnitteluun ja kaupunkirakenteeseen keskeisesti vaikuttava tekijä johon liittyy moninaisia yhteiskunnallisia ristiriitoja. Helsinki-Vantaan lentoaseman melualue on kuitenkin viime vuosina jatkuvasti pienentynyt, ja melulle altistuvien asukkaiden määrä on vähentynyt pääasiassa konetekniikan kehityksen ansiosta. Kun Helsinki-Vantaan lentokentän ympäristössä laskettiin vielä vuonna 1990 lähes 97000 asukkaan altistuvan yli 55 dB:n melulle, oli heitä vuonna 2010 enää noin 13 000 . Tämä johtuu lentoasemalle liikennöivän konekaluston melupäästöjen vähentymisestä sekä kiitoteiden ja lentoreittien käytön suunnittelustaja lentomenetelmien kehittymisestä.

Lentomelun seuranta

Lentomelun ja lentoreittien seurantajärjestelmä on asennettu Helsinki-Vantaan lentoasemalle 1996 osana kaupungin myöntämän sijoituspaikkaluvan ehtoja. Järjestelmä tuottaa tietoja sekä koneiden todellisista lentoreiteistä että mitatuista melutasoista. Lentomelua mitataan seitsemällä jatkuvatoimisella mittausasemalla. Mittausasemat mittaavat lentomelua asuntoalueilla ja niiden läheisyydessä. Melutapahtumat korreloidaan tutkatietojen avulla mittaushetkellä mittausaseman lähellä lentäneen koneen tietoihin ja reittiin. Mittaustulokset on raportoitu viranomaisille vuoden 1998 puolivälistä alkaen.

Lentomelun häiritsevyystutkimus

Vantaan ympäristökeskus teki laajan kyselytutkimuksen lentomelu häiritsevyydestä vuonna 1994. Lentomelualueella 10 - 15 % asukkaista kokivat lentomelun erittäin häiritseväksi. Lentomelu koettiin viikonloppuisin häiritsevämmäksi kuin arkena ja ongelma koettiin suuremmaksi ulkona kuin sisätiloissa. Lentomelu häiritsi eniten keskustelua ulkona. Seuraavalle sijalla tuli lentomelusta johtuva ikkunoiden tärinä ja helinä. Kolmanneksi useimmin mainittiin lentomelun vähentävän halua nukkua öisin ikkuna auki. Lentomelualueella 10-25 % asukkaista katsoi lentomelun rajoittavan parvekkeen käyttöä erittäin paljon. Häiritsevyyden kokeminen seurasi lentomeluvyöhykejakoa. Lentomelualueella vastaajia huolestuttivat lentomelun ohella eniten pakokaasut, noki ja polttoainepäästöt. Myös lapsia koskevia terveysvaikutuksia sekä lasten keskittymiskyvyn häiriintymistä ja koulumenestyksen heikentymistä pelättiin jonkin verran. Lentomelualueella esiintyi valtakunnalliseen tasoon verrattuna jonkin verran enemmän unettomuutta ja siellä käytettiin jonkin verran enemmän verenpainelääkkeitä. Lentomelun mukaista altistus-vaste-suhdetta ei kuitenkaan voitu osoittaa terveyteen liittyvissä oireissa eikä lääkkeiden käytössä. Lentomelun torjunnassa Vantaan periaatteena on selkeästi ollut melun häiritsevyyden vähentäminen siten, että meluvyöhyke on mahdollisimman suppea ja häiriö kohdistuu harvimmin asutulle alueelle kuntarajoista riippumatta. Tällä tavalla lentomelualueella (LDEN > 55 dB) asuvien määrä on 90-luvulla pystytty radikaalisesti vähentämään.