<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Petikossa liikkumiseen ja harrastamiseen pätevät perinteiset jokamiehenoikeudet. Niiden mukaan jokaisella on oikeus käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka alueen omistaa tai sitä hallinnoi. Jokamiehen oikeuksien mukaan liikkumiseen luonnossa ei tarvita maanomistajan lupaa eikä oikeuksien käyttämisestä tarvitse maksaa mitään. Kuitenkin täytyy muistaa, että oikeuksiin sisältyy aina myös vaatimus niiden harmittomuudesta, eikä alueella saa aiheuttaa häiriötä tai haittaa.
Luonnonsuojelualueilla jokamiehenoikeudet eivät sellaisenaan päde, vaan rajoituksia on usein enemmän. Rajoitukset koskevat usein kasvien tai kasvinosien keräämistä, hyönteisten pyydystämistä, mutta määräyksillä on myös voitu rajoittaa kulkemista, jos alueen eläimistö tai kasvillisuuden säilyttäminen sitä vaatii. Petikon luonnonsuojelualueiden määräykset ovat liitetiedostona.
Jokamiehenoikeudella Petikosssa saat
- liikkua luonnossa omin voimin eli jalan, hiihtäen tai pyöräillen - liikkua muualla kuin pihamaalla sekä muilla kuin sellaisilla pelloilla, niityillä tai istutuksilla, jotka voivat kulkemisesta vahingoittua - oleskella tilapäisesti - esimerkiksi telttailla riittävän etäällä asumuksesta - siellä, missä liikkuminenkin on sallittua - poimia luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia
Jokamiehenoikeudella Petikossa et saa
- aiheuttaa häiriötä tai haittaa toisille- häiritä tai vahingoittaa lintujen pesiä ja poikasia- häiritä poroja ja riistaeläimiä- kaataa tai vahingoittaa kasvavia puita, ottaa kuivunutta tai kaatunutta puuta, varpuja, sammalta tms. toisen maalta- tehdä avotulta toisen maalle ilman lupaa tai pakottavaa tarvetta-häiritä kotirauhaa esimerkiksi leiriytymällä liian lähelle asumuksia tai meluamalla- roskata ympäristöä- ajaa moottoriajoneuvolla maastossa- kalastaa ja metsästää ilman asianomaisia lupia- päästää koiraa yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle- pitää koiraa kytkemättömänä taajama-alueella, kuntopolulla tai toisen alueella
- pitää koiraa kytkemättömänä 1.3. - 19.8. välisenä aikana edes omalla alueella.
Lisätietoja:
www.luontoon.fi