<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Yhdistyneet kansakunnat on nimennyt vuoden 2011 kansainväliseksi metsien vuodeksi, International Year of Forests. Vuoden teema on "Metsät ihmisille - Forests for People". Maa- ja metsätalous-ministeri Sirkka-Liisa Anttila avasi Suomen Metsien Vuoden tammikuussa korostaen Suomen roolia kestävän metsätalouden edistäjänä koko maailmassa. Perinteisen metsätalouden rinnalle kasvaa biotalous, jossa puulla on merkittävä asema uusiutuvana, parhaimpana raaka-aineena. Sen lisäksi metsät tarjoavat ekosysteemipalveluja, jotka tarkoittavat globaalin yhteisön hyvinvoinnin kannalta olennaisia asioita : ilmaston muutoksen hillitsemistä, bioenergiaresursseja, vesivarojen kartuttamista, luonnon monimuotoisuuden turvaamista, maailman ruokahuollon varmistamista, aavikoitumisen ehkäisemistä.
Teemavuonna on tarkoitus jakaa tietoa metsien kestävän kehityksen mukaisesta hoidosta, käytöstä ja suojelusta. Kansainvälisen Metsien vuoden taustalla on neljä globaalia, poliittista tavoitetta: metsien häviämisen pysäyttäminen, metsien tuomien taloudellisten, yhteiskunnallisten ja ympäristöetujen lisääminen, kestävästi hoidettujen metsien pinta-alan kasvattaminen ja sitä edistävien taloudellisten resurssien liikkeelle saaminen.
Suomen panos Metsien vuoteen 2011 painottuu metsäsektorin yhteiseen, kansalliseen "Metsä puhuu" - tulevaisuushankkeeseen, jonka tavoitteena on saada koko kansa ymmärtämään metsien ja niiden käytön merkitys rikkaana resurssina, jota ilman Suomi sen kummemmin kuin muukaan maailma ei voi selvitä tulevaisuuden haasteistaan. Ratkaisu on luonnonvarojenkestävä käyttö. Metsillä on tässä keskeinen rooli. Tästä hankkeesta on lisätietoa osoitteessa www.metsapuhuu.fi .
Vaikka Vantaa sijaitsee Suomen ydinmetropolialueella, on siellä - ja onneksi naapurikunnissamekin - runsaasti metsiä. Metsät ovat Vantaan luonnon mo-nimuotoisuuden keitaita ja merkittäviä virkistäytymisen paikkoja. Pelkkä metsien olemassaolo auttaa rauhoittamaan mieltä. Vantaan kaupunki omistaa n. 4000 hehtaaria metsää, tämä on puolet Vantaan kaikista metsistä.