Kalkkikallion luonnonsuojelualueen polkuverkostoa kunnostetaan
Vantaan kaupungin viheralueyksikkö kunnostaa polkuverkostoa Kalkkikallionpuistossa loppuvuoden 2011 aikana. Kuninkaalan kaupunginosassa sijaitseva Kalkkikallionpuisto rajautuu pohjoisessa Kehä III:een ja etelässä Helsingin kaupunkiin.
Suunnittelualue on asemakaavassa merkitty lähivirkistysalueeksi (VL) ja Vantaan 2007 yleiskaavassa se on suurelta osin luonnonsuojelualuetta (SL). Alue on kaupungin omistuksessa.
Viheralueyksikkö on laatinut Kalkkikallionpuistosta ulkoilupoluston kunnostussuunnitelman. Suunnitelma on tehty yhteistyössä Vantaan kaupungin ympäristökeskuksen kanssa SL-alueen luonne ja luontoarvot huomioiden.
Alueelle rakennetaan polkuverkostoa, jonka avulla saavutetaan alueen merkittävimmät vetovoimakohteet, muun muassa kalliot, joilta on hienot näköalat ympäristöön. Polkuverkostoa ei rakenneta koko alueelta ja osittain alueella kuljetaan edelleen olevia luonnonpolkuja pitkin.
Alueelle johdetaan kolme sisäänkäyntiä: kaksi alueen pohjoispuolelta Kehä III:n kevyenliikenteenreitiltä ja yksi etelästä Helsingin puolelta. Alueen kivituhkapintainen ja pieneltä osin puuhakepintainen polkuverkosto rakennetaan 0.9 - 1,2 m leveäksi. Polut viitoitetaan maalaamalla merkit joko puihin tai kiviin. Paljaille kallio-osuuksille ei rakenneta polkua, mutta reitti merkitään maastoon kuten edellä. Pitkospuut asennetaan maaston märimmälle osuudelle. Alueelle asennetaan ilmoitustaulu ja sen yhteyteen roska-astia. Polkujen rakentamisen yhteydessä tehdään pienimuotoisia maisemanhoitotöitä, mm. polkujen välittömässä läheisyydestä olevat vaaralliset puut poistetaan. Puut jätetään alueelle maapuiksi.
Lisätietoja antavat:
aluesuunnittelija
Eija Välimäki
gsm 040 8290224
sähköposti etunimi.sukunimi@vantaa.fi
työpäällikkö
Bo Backman
gsm 0400 459064
sähköposti etunimi.sukunimi@vantaa.fi


