Vaaralan talkookentän leikkipaikan perusparantaminen

Vantaan kaupungin viheralueyksikkö aloittaa Vaaralan talkookentän leikkipaikan
perusparantamisen. Vaaralan Talkookenttä sijaitsee Talkookentänpolulle johtavan
kevyen liikenteen väylän ja Harjunreunan risteyksessä.

Alueella on voimassa oleva lainvoimainen asemakaava, jossa alue on merkitty
ohjeelliseksi palloilu- ja leikkikentäksi (U). Maanomistajana on Vantaan kaupunki.

Viheralueyksikkö on laatinut asukasyhteistyössä kevään 2011 aikana puiston
rakennussuunnitelman. Perusparannustyö pyritään tekemään vuoden 2011 loppuun
mennessä sääolosuhteista riippuen. Pyörivien leikkivälineiden (karusellit) asennus ja
niiden hiekkatekonurmipintaiset turva-alustat voidaan asentaa todennäköisesti vasta
keväällä 2012 säiden lämmennettyä.

Suunnittelussa on huomioitu alueen luonne sekä leikkipaikan turvallisuus ja kestävyys.
Leikkipaikasta poistetaan nykyiset leikkivälineet, varusteet ja kalusteet. Toiminnallisuutta
ja viihtyisyyttä lisätään tarkoin valituilla uusilla leikkivälineillä jotka on esitetty erillisissä
liitteissä. Leikkipaikan tilanjakoa on selkeytetty eri ikäisten lapsien toimintojen keskit-
tämisellä ja rajauksilla. Leikkipaikalle sijoittuvat lankkutasot toimivat luontevasti
leikkipaikkojen rajaajina, tukimuurina sekä istuin- ja leikkitasoina.

Nykyisen leikkipaikan luoteispäätyyn sijoittuva hiekkakenttä korvataan pienimuotoisella
hiekkatekonurmipintaisella peliareenalla. Kentällä on mahdollista pelata jalka- ja koripalloa
sekä sählyä. Kentän toteutus tehdään vaiheittain. Leikkipaikan kunnostuksen yhteydessä
alue tasataan kivituhkapäällysteellä. Peliareenan hiekkatekonurmipäällyste asennetaan
keväällä 2012 säiden salliessa.

Alueen viihtyisyyttä lisätään puu- ja pensasistutuksilla sekä leikkipaikan kalusteiden ja
valaistuksen uusimisella. Leikkipaikalle sijoitetaan kaksi kookasta tammea jotka lisäävät
vihreyttä ja varjostavat helteisinä kesäpäivinä. Nykyinen katos poistetaan ja aitaus uusitaan
maastoon hyvin sulautuvalla sekä kestävällä tumman harmaalla kolmilankaverkkoaidalla.
Perusparannuksen jälkeen leikkipaikan tarkoituksena on tarjota monipuoliset puitteet
eri ikäisten lasten ja nuorten liikunnalliseen toimintaan sekä leikkiin.

Puistosta poistetaan kaksi huonokuntoista koivua sekä leikkipaikan ja nykyisen
lentopallokentän väliin sijoittuvat pensaat ja koivut 2kpl. Perusparannukseen liittyvät työt
vaurioittavat kyseisten koivujen juuristoa niin, että niistä saattaa muodostua käyttäjille
vaarallisia. Muuten nykyinen hyväkuntoinen puusto säilytetään. Havupuut jätetään
leikkipuiston uuden aitauksen ulkopuolelle, jotta ne saavat paremmat kasvuolosuhteet.

Lisätietoja:
Viherkunnossapitopäällikkö Pirjo Kosonen
puh 09-83922691
E-mail: etunimi.sukunimi@vantaa.fi

Aluesuunnittelija Camilla Lindroth-Vanhala
puh 09- 8392 3554
E-mail: etunimi.sukunimi@vantaa.fi