<< edellinen
Ota selaimessasi JavaScript käyttöön, jotta kaikki sivuston ominaisuudet toimivat oikein.
Vesihuoltolain mukaisesti kunnan tulee yhdessä alueensa vesihuoltolaitosten kanssa laatia ja pitää ajan tasalla alueensa kattavat vesihuollon kehittämissuunnitelmat.
Vantaan vesihuollon kehittämissuunnitelma laadittiin ensimmäistä kertaa vuonna 2004. Se tehtiin vuosille 2004-2016. Suunnitelmaa tarkistettiin seuraavan kerran vuonna 2007. Silloin tarkistukseen antoi aiheen kysymys, voidaanko toteuttamisaikataulua nopeuttaa. Päätös oli, että nopeampaan aikatauluun ei ole taloudellisia mahdollisuuksia. Vesihuoltoverkkojen laajentaminen on edennyt hyvin tarkkaan laaditun aikataulun mukaisesti.
Kesällä 2009 katsottiin, että vesihuollon kehittämissuunnitelmaa oli syytä tarkistaa vielä kuluvan vuoden aikana ja sitä varten muodostettiin työryhmä. Työryhmässä on edustus kuntatekniikan keskuksesta, Vantaan Vedestä (nyk. HSY Vesi), Helsingin Vedestä (nyk. HSY Vesi), Vantaan ympäristökeskuksesta ja kaupunkisuunnitteluyksiköstä. Vesihuollon kehittämissuunnitelman tarkistaminen katsottiin tarpeelliseksi tässä ajankohdassa, kun Vantaan Veden toiminta-aluetta oltiin päivittämässä (toiminta-alue hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 16.11.2009). Aikaisemmin kehittämissuunnitelmasta pois jätettyjä kohteita oli välttämätöntä arvioida uudelleen, varsinkin kun päätöksestä tulee kuluneeksi 6 vuotta.
Pääkaupunkiseudun vesilaitokset yhdistyivät vuoden 2010 alussa muodostaen uuden organisaation HSY Vesi (Pääkaupunkiseudun ympäristöpalvelut - kuntayhtymä). Vesihuollon kehittämissuunnitelma jää edelleen kuntien päätösvaltaan. Laatiminen on tehtävä yhteistyössä alueen vesihuoltolaitosten (HSY) kanssa.
Nyt laadittu suunnitelma on jatkoa vuoden 2004 suunnitelmaan. Vantaan vesihuollon kehittämissuunnitelmassa on esitetty ratkaisut ja niiden toteutusjärjestys sekä aikataulu. Aikajänteenä ovat vuodet 2013-2022. Vuosien 2010-2012 osalta aikaisempi kehittämissuunnitelma jää voimaan, vuosien 2013-2015 osalta tehdään vähäisiä muutoksia aikaisempaan kehittämissuunnitelmaan ja vuodesta 2016 eteenpäin kehittämissuunnitelma käsittää uusia kohteita.
Vantaan vesihuollon kehittämissuunnitelma oli yleisesti nähtävillä 20.1.-18.2.2010. Vesihuollon kehittämissuunnitelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.5.2010.
Liitteet: Vesihuollon kehittämissuunnitelma Yhteenveto kustannuksista Toteutus- ja investointiohjelma Yleiskartta kehittämisalueista ja yksityiskohtaisempi kartta itä- ja länsi-Vantaan kehittämisalueista Verkostokartat
Lisätietoja: teknisen huollon insinööri Keijo Ikonen, p. 8392 3190 etunimi.sukunimi(at)vantaa.fi