Säätiöt

Vantaan kaupungilla ei ole yhtään säätiötä tytäryhtiöstatuksella, mutta kaupunki on mukana Heurekaa ylläpitävässä Tiedekeskussäätiössä sekä rahoittajana että sen hallintoelimissä.

Kaupunki osallistuu säätiöihin vain, mikäli säätiö harjoittaa yleishyödyllistä toimintaa ja ellei muita organisointitapoja ole mahdollista käyttää. Säätiömuotoinen toiminta ei ole omistuksen organisointitapa, sillä säätiömuotoisessa toiminnassa kaupunki luovuttaa sijoituksensa säätiölle ja voi ainoastaan rajallisesti vaikuttaa säätiön päätöksentekoon.

Tiedekeskussäätiö

Tiedekeskussäätiön tarkoituksena on edistää tieteen ja tieteenharjoituksen, tieteen tulosten ja sovellusten sekä niiden vaikutusten ja merkityksen yleistä tuntemusta. Tiedekeskussäätiö yllä-pitää Tiedekeskus Heurekaa Kiinteistö Oy Tiedepuistolta vuokratussa kiinteistössä Tikkurilassa. Vantaan kaupunki sekä opetus- ja kulttuuriministeriö osallistuvat avustuksin Tiedekeskus Heurekan toiminnan rahoittamiseen.

Säätiön hallintoelimiä ovat valtuuskunta, hallitus ja toiminnanjohtaja. Valtuuskuntaan kuuluu 29 jäsentä, joista Vantaan kaupunki nimeää 14, Elinkeinoelämän keskusliitto EK kolme jäsentä, Aaltoyliopisto, Helsingin yliopisto, Opetusalan ammattijärjestö OAJ ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry ja Tieteellisten seurain valtuuskunta kukin kaksi jäsentä sekä työ- ja elinkeinoministeriö yhden jäsenen.

Ajankohtaista

Twitter