CityMobil2- hanke

Vantaan kaupunki on mukana EU:n 7. puiteohjelman hankkeessa, jossa tutkitaan kuskittomien pikkubussien käyttöä osana joukkoliikennettä. Osana hanketta Vantaan kaupunki pääsi toteuttamaan autonomisten eli kuskittomien pikkubussien kokeilujakson vuonna 2015.

Vantaalla kuskittomat pikkubussit kuljettivat matkustajia uudelta Kehäradan Kivistön asemalta Vantaan asuntomessualueen läheisyyteen kesällä 2015. Kokeilu alkoi heinäkuussa Asuntomessujen avautuessa jatkuen messujen ajan. Kokeilu oli kaikille avoin mahdollisuus kokeilla kuskitonta joukkoliikennepalvelua käytännössä. Kokeilureitti kulki noin kilometrin matkan Kivistön asemalta asuntomessualueen läheisyyteen aidattua, muulta liikenteeltä suljettua kevyen liikenteen väylää pitkin.

Mukana Vantaan kokeilussa olivat Helsingin seudun liikenne, Liikennevirasto, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi sekä Uudenmaan liitto.

Ajankohtaista

Twitter