Retkeile luonnossa

Vantaan laajat luontoalueet kutsuvat ulkoilemaan. Tutustu lähiluontoon merkityillä luontopoluilla tai osallistu opastetuille luontoretkille.

Kuusijärven ulkoilualueen opasteita.

Laajat luontoalueet Vantaan kaupungin länsi- ja itäreunoilla tarjoavat hyviä ulkoilumahdollisuuksia. Esimerkiksi Petikon luontovirkistysalue on hyvä kohde sekä retkeilyyn että muuhun harrastamiseen. Kuusijärven ulkoilualueen kautta pääsee myös Sipoonkorven kansallispuiston polkureitistölle.

Lisäksi vuosittain järjestetään pääkaupunkiseudun yhteisiä opastettuja luontoretkiä.

Luontopolut

Luontoreitit kulkevat yleensä helpohkossa maastossa.

Jokaisenoikeudet

Suomessa jokainen saa nauttia luonnosta riippumatta siitä, kuka maan omistaa. Jokaisenoikeudet eivät katso ikää, sukupuolta tai kansallisuutta. Maanomistajaa ja eläimiä ei kuitenkaan saa häiritä eikä luontoa vahingoittaa.

Lähiluontovideot

Aina ei tarvitse kulkea kauas jylhiin maisemiin vaikuttavan luontokokemuksen saavuttamiseksi. Vantaa on täynnä jännittäviä ja kiehtovia luontokohteita, ja osa niistä saattaa olla aivan kivenheittämän päässä sinusta.

Luonto löytyy myös läheltä, kun sille antaa mahdollisuuden. Tutustu videoihin, jotka tarjoavat pienen kurkistuksen osaan näistä Vantaan luonnon helmistä lähiluonto-oppaiden Tuomaksen ja Iinan opastuksella.

Vantaan lähiluonnossa -videot

Opastetut luontoretket

Pääkaupunkiseudun opastetut luontoretket ovat avoimia kaikille. Retkiohjelma ilmoitetaan Lähde retkelle pääkaupunkiseudun luontoon -retkikalenterissa. Vuoden 2024 retkikalenteri on noudettavissa maaliskuun loppupuolesta alkaen pääkaupunkiseudun kirjastoista.

Vantaan luontoretket 2024

Vantaa järjestää luontoretkiä jälleen kesäkaudella 2024 monella teemalla keväästä syksyyn. Vantaan retket alkavat linturetkellä 7.4. ja päättyvät syyskuun 29. päivän linturetkeen. Näiden väliin mahtuu retkiä monenlaisella teemalla vaelluksista sieniretkiin.

Avainsanat

MetsätLuonnon monimuotoisuusRetketVapaa-aika