Hammashoidon palvelut eri-ikäisille

Lasta odottava perhe

Vanhempien suu on hyvä tarkastaa ja hoitaa kuntoon ennen lapsen syntymää, sillä suun bakteerit ovat syljen välityksellä tarttuvia.

Ensimmäistä lasta odottavilla vanhemmilla on yhdessä tilaisuus osallistua maksuttomaan suun terveydentilan ja hoidontarpeen arvioon. Käynti on osa neuvolatoimintaa ja siksi maksuton molemmille vanhemmille. Käynti ei sisällä suun tutkimusta, vaan arviointi suun terveydentilasta ja hoidon tarpeesta tehdään keskustelun perusteella. Neuvontakäynniltä ohjataan tarvittaessa maksullisiin suun terveydenhuollon palveluihin.

Myös neuvolan perhevalmennuksessa voit kysyä suun terveyteen ja ravitsemukseen liittyviä kysymyksiä. Perhevalmennuksen 8.kerralla on aiheena perheen suun terveys sekä vauva ja ruoka.

Muut kuin ensimmäistä lasta odottavat vanhemmat käyvät hammashoitolassa suun tutkimuksissa yksilöllisesti määritellyn hoitovälinsä mukaisesti. Mikäli edellisestä hammashoidostanne on kulunut jo pidemmän aikaa tai suussa on hammashoidon tarvetta, kannattaa varata aika maksulliseen suun tutkimukseen hammashoitolaan.

Aika hammashoitoon varataan suun terveydenhuollon keskitetystä ajanvarauksesta.

Katso myös vinkit, miten pidät lasta odottavien ja vauvaperheiden suut terveinä!

Alle kouluikäiset

Alle kouluikäisille tehdään suun terveystarkastus 1-, 3- ja 5-vuotiaana. Suun terveystarkastuksia voidaan tehdä useamminkin lapsen tarpeiden mukaan.

Suuhygienistit ja hammashoitajat tekevät määräaikaiset tarkastukset koko ikäluokalle. Lapsen huoltajat saavat postitse kirjeen, jossa kehotetaan varaamaan aika määräaikaiseen suun terveystarkastukseen. Kehotekirje tulee vähän ennen lapsen syntymäkuukautta tai sen aikana. Mikäli kehotekirjettä ei tule, vanhemmat voivat ottaa yhteyttä ajanvaraukseen. Vanhemmat varaavat itse ajan lapsen määräaikaiseen tarkastukseen. 3- ja 5- vuotiaiden lasten huoltajat voivat varata ajan tarkastukseen myös hammashoidon sähköisessä asiointipalvelussa.

Katso myös vinkit, miten pidät alle kouluikäisen suun terveenä!

Koululaiset

Koululaiset kutsutaan suun tutkimuksiin 1., 3., 5., 7. ja 8. luokalla. Määräaikaiset tarkastukset tehdään koko ikäluokalle. Suun terveystarkastuksia voidaan tehdä useamminkin lapsen tarpeiden mukaan. Koululaisten suun terveystarkastuksia tekevät suuhygienistit ja hammaslääkärit.

Katso myös vinkit koululaiselle siitä, miten pidät suusi terveenä!

Opiskelijat

Kaikki vantaalaisissa oppilaitoksissa opiskelevat, jotka kuuluvat opiskeluterveydenhuollon piiriin, voivat kotipaikasta riippumatta hakeutua suun terveystarkastukseen kunnalliseen hammashoitoon Vantaalla vähintään yhden kerran opintojensa aikana. 17-vuotiaat saavat postitse kirjeen, jossa kehotetaan varaamaan aika suun terveystarkastukseen. Opiskelijat varaavat itse ajan hammashoidon keskitetystä ajanvarauksesta.

Katso myös vinkit nuorelle siitä, miten pidät suusi terveenä!

Aikuiset

Suun terveydenhuoltoon pääsee hoidontarpeen mukaan. Kaikille tarkastetuille potilaille tehdään yksilöllinen hoitosuunnitelma, jossa määritellään hoidon tarve ja toteuttamisaikataulu sekä seuraavan tutkimuksen ajankohta. Hoitosuunnitelma perustuu hoidon tarpeeseen ja se vaatii myös asiakkaalta sitoutumista suun terveyden omahoitoon. Hoidontarpeen arviointia voi pyytää hammashoidon keskitetystä ajanvarauksesta.

Katso myös vinkit aikuiselle siitä, miten pidät suusi terveenä!

Hammashoitolat Vantaalla