Kirjastopuiston kulmalle nousee kuusimetrinen Tarinapuu

Tikkurilan keskustan Kirjastopuiston työt ovat edenneet odotetusti.

Kesäkuussa puistossa päästiin aloittamaan satojen perennojen, pensaiden ja puiden istutus. Suurimman puunsa puisto kuitenkin saa vasta heinäkuussa, jolloin kaupungin valtuustosalin kulmalle asennetaan kuusimetrinen tilataideteos Tarinapuu.

Corten-teräksestä tehdyn Tarinapuun lähtökohtia ovat KOTI –teema, 1950-luvun perheen ja yhteisön arvot sekä Sakari Topeliuksen Koivu ja Tähti –teos. Tarinapuun kuva-aihe on peräisin Tikkurilan Silkin painokuoseista 1950-luvulta. Tarinapuun taiteilija on taiteilijaryhmä ART4:n Merja Ranki.

Tarinapuun lisäksi Kirjastopuiston ympäristön taide saa vahvistuksen Jaana Brinckin Rangalla-teoksesta, joka sijoittuu Tikkuparkin sisäänkäyntiin. Teos koostuu neljästä mäntykiekkoa jäljittelevästä pronssiaiheesta katupinnassa sekä jo paikallaan olevista lasiseinien printatuista mäntykuvioinneista.

Kirjastopuiston ja Tikkurilantorin ympäristössä taide on oleellinen osa kokonaisuutta. Alueen suunnitelma perustuu vuonna 2006 pidettyyn Tikkurilan keskustan maisema-arkkitehtuurikilpailuun, jonka voitti Maisemasuunnittelu Hemgård ehdotuksellaan Tik´kuja. Kaupungin taidemuseo kuratoi suunnitteluun mukaan taiteilijaryhmä ART4:n. Taiteen teemana on 1950-luku ja koti – oman paikan etsiminen ja löytyminen kaupungissa ja yhteiskunnassa.

Käyttäjiltä toivotaan malttia odottaa valmistumista

Kirjastopuistossa alkaa jo monin paikoin näyttää valmiilta. Muun muassa skeittipooli ja puiston itäosan leikkialueet ovat jo lähes asennettu. Kesän aikana puiston vihreys lisääntyy kuin taikatemppuna, kun kirjastolle päin kohoavalle kukkulalle asennetaan koneellisesti siirtonurmena auringonottonurmikko.

Puistossa on varauduttu lukuisiin kävijöihin, sillä uusia istuinpaikkoja löytyy runsaasti. Valoa puistoon tuovat pääosin jo valmiit valaistusasennukset.

Vaikka alue näyttää yhä valmiimmalta, on töitä vielä jäljellä, ja puiston turvallinen käyttö on mahdollista vasta töiden lopullisesti valmistuttua. Käyttäjiltä toivotaankin malttia odottaa valmistumista, sillä keskeneräisen puiston käyttö voi vahingoittaa aluetta ja hidastaa töitä.

Puiston arvioitu valmistumisaika on tämän vuoden elo-syyskuun vaihteessa. Työt puistossa alkoivat kesäkuussa 2016.

Lisätietoja Kirjastopuistosta

Julkaistu: 20.6.2017 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram

Twitter