Kaupunkisuunnittelulautakunta esittää Kivistön kirkon alueen kaavamuutoksen hyväksymistä

Lautakunta päätti maanantain kokouksessaan esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi Kivistön kirkon korttelien tarkistetun asemakaavamuutosehdotuksen. Muutos mahdollistaa Kivistön kirkon peruskorjauksen ja laajennuksen sekä monimuotoisten asuinkortteleiden ja katualueiden toteuttamisen Kivistön kasvavaan keskustaan.

Lautakunta esitti 11.6. kokouksessaan kaupunginhallitukselle asemakaavamuutosehdotuksen asettamista nähtäville 1.8.-30.8.2018. Nähtävillä olon jälkeen asemakaavaan on tehty pieniä muutoksia saatujen lausuntojen ja muistutusten pohjalta. Merkittävimmät muutokset koskevat Laavatien puoleisia asuinrakennuksia. Niitä on madallettu niin, että katualueeseen rajautuvat rakennusosat ovat kaikki korkeintaan kaksikerroksisia ja rakennusmassat nousevat kerroksittain kohti suunnittelualueen keskiosaa. Sakastipuiston puoleisten asuinkorttelin 23157 tonttien 1 ja 2 kokonaisrakennusoikeuksia tarkistettiin.

Kaava-aluetta koskevista määräyksistä poistettiin lisäksi seuraava määräys: ”Reikien poraaminen kallioon esim. maalämpöä tai kaivoja varten ei ole sallittua”. Edellä mainittujen muutoksien lisäksi kaavakarttaan on tehty joitakin pieniä teknisiä korjauksia. Lue lisää alueen suunnitelmista lautakunnan kesäkuisesta ennakkotiedotteesta, asia 11.

Nähtäville päätettiin asettaa seuraavat kaavamuutokset:

  • Asemakaavamuutosluonnos Veromies / AUB -alue
    Asemakaavan muutosluonnos koskee vuonna 2017 käydyn Aviapolis Urban Blocks -kilpailun (AUB) aluetta. Alueelle tulee asuinkerrostaloja noin 3000 asukkaalle, koulu-päiväkoti sekä pysäköintitaloja. Lisää aiheesta ennakkotiedotteessa, asia 9
  • Asemakaavamuutos Myyrmäki/ Kuohukuja 1-3
    Asemakaavamuutoksella esitetään uutta, arkkitehtuuriltaan korkeatasoista asuinrakentamista ja liiketilaa Kuohukujan ostoskeskuksen tilalle, asia 13.
  • Asemakaavamuutos Koivuhaka / Tikkurilantie 88
    Asemakaavamuutos mahdollistaa neli- ja kahdeksankerroksisen asuinkerrostalon ja liiketilojen rakentamisen Tikkurilantie 88:n tontille, asia 15.
  • Asemakaavamuutos Martinlaakso / Laajaniitynkuja 5
    Kaavamuutos mahdollistaa loppujen viiden kolmekerroksisen kerrostalon purkamisen ja uusien 6-14 -kerroksisten kerrostaloja rakentamisen niiden tilalle, asia 17.
  • Asemakaavamuutos Petikko / Huoltoasematontit Klinkkerikaarelle
    Asemakaavamuutoksella kaupungin omistama pysäköintitontti muutetaan kahdeksi huoltoasema- ja liikerakennustontiksi, asia 22.

Lisäksi lautakunta mm.:

  • hyväksyi kaupunkisuunnittelulautakunnan kokousaikataulun vuodelle 2019, asia 6
  • päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle määrärahamuutoksen kiinteistöt ja asuminen -tulosalueen vuoden 2018 toimintakuluihin, asia 7
  • kävi lähetekeskustelun ajankohtaisten seudullisten suunnitelmien Uusimaa 2050 ja MAL2019 luonnoksista. Käydyssä keskustelussa puhuttivat mm. ruuhkamaksut, kaupan ohjaus, viheralueet, päästövähennykset sekä valtion ja Vantaan kustannusten jako. Maakuntakaavan luonnosaineisto on kokonaisuudessaan tutustuttavissa Uudenmaanliiton sivuilla ja MAL-suunnitelmasta löytyy lisätietoja HSL:n sivuilta, asia 8.

Asiat 19 Asemakaavamuutos Myyrmäki / Louhela, 20 Kunnallistekniikan rakentamissopimus / Asunto Oy Kaarenhaltia sekä 21 Kunnallistekniikan rakentamissopimus/ Louhelan Huolto Oy jätettiin pöydälle ja käsitellään uudestaan joulukuun kokouksessa.

Muut asiat päätettiin esitysten mukaisesti.

Esityslista kokonaisuudessaan: http://paatokset.vantaa.fi

Julkaistu: 5.11.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram

Twitter