Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi Vapaalan kaavamuutoksia – kaksi kaavaa hylättiin

Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa 16.4. käsiteltiin seitsemän Vapaalan pientaloaluetta täydentävää asemakaavamuutosta. Lautakunta äänesti useasta kaavamuutoksesta ja päätyi asemakaavamuutosesitysten hylkäämiseen Vuolupuiston ja Naulapuiston asemakaavojen kohdalla.

Vapaalan asemakaavamuutokset päätettiin seuraavasti:

• Vapaalantie 10: kuusi omakotitonttia puiston ja tarpeettoman leveän katualueen paikalle. Kaavamuutoksesta äänestettiin. Kaavamuutos etenee kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi äänin 9-7 (asia 13).
• Vapaalantie 2-4: päivittäistavarakauppa Lidl. Kaavamuutos etenee hyväksyttäväksi. (asia 14) Lidlin mukanaan tuoma lisääntyvä liikenne on herättänyt huolta lähiasukkaissa. Kaavamuutosta varten on laadittu erillinen liikenneselvitys, jonka mukaan Lidlin tuottama liikennemäärän kasvu ei vaikuta merkittävästi Rajatorpantien liittymän toimivuuteen. Kaava-alueen läpi on suunniteltu myös kevyenliikenteen yhteys, joka nopeuttaa kevyen liikenteen kulkemista Vihdintien alikulusta Vapaalan suuntaan.
• Raspitie ja Vuolutie: seitsemän omakotitonttia. Kaavamuutos etenee hyväksyttäväksi. (asia 15)
• Talttapuisto: mahdollisesti yhtiömuotoisia erillispientaloja enintään 6 kpl. Kaavamuutosta esitetään nähtäville. (asia 16)
• Uurrepuisto: kolme omakotitonttia. Kaavamuutoksesta äänestettiin. Äänin 8-8, puheenjohtajan äänen ratkaistessa, kaavamuutosta esitetään nähtäville. (asia 17)
• Vuolupuisto: kolme omakotitonttia. Kaavamuutoksesta äänestettiin. Vuolupuiston kaavamuutos hylättiin äänin 11-5. (asia 18)
• Naulapuisto: kaksi omakotitonttia. Kaavamuutoksesta äänestettiin. Naulapuiston kaavamuutos hylättiin äänin 11-5. (asia 19)

Lisää Vapaalan täydennysrakentamisesta ennakkotiedotteessa.

Myyrmäen kaavarungon luonnosta esitetään nähtäville

Myyrmäessä on suunnitteilla runsaasti uutta asuntorakentamista. Kaavarunko on asemakaavaa yleispiirteisempi suunnitelma, jolla ohjataan alueen asemakaavoitusta. Työllä varmistetaan elinvoimaisen keskustan tulevaisuus ja eri tekijöiden hyvä yhteensovittaminen. Kaavarungon tavoitteena on viihtyisä ja vehreä asuinympäristö ja elinvoimaisena kehittyvä keskusta, jossa kohtaavat ihmiset, palvelut, työ ja sujuva liikkuminen. Kaiken tämän sitoo yhteen paikallinen elävä kaupunkikulttuuri, selkeä kaupunkikuva ja korkeatasoinen arkkitehtuuri.

Kyselyissä, työpajoissa ja muussa kaavarungon pohjaksi kerätyssä palautteessa Myyrmäen parhaiksi puoliksi nousivat toistuvasti luonto ja ulkoilumahdollisuudet, kulttuuri ja yhteisöllisyys, palveluiden läheisyys sekä liikenneyhteydet ja niiden sujuvuus. Jatkossakin Myyrmäessä halutaan pitää luonto läsnä ja antaa tilaa kaupunkikulttuurin kukoistukseen.

Myyrmäkeen ei haluta nukkumalähiötä vaan monipuolinen keskusta, jossa on jatkossakin myös työpaikkoja. Yrittäjät toivoivat keskustaan enemmän eri kokoista katutason liiketilaa. Tiloja toivotaan myös aloitteleville yrityksille. Täydennysrakentaminen jakoi mielipiteitä. Toiset olivat avoimia tiivistämiselle ja korkealle rakentamiselle. Osa haluaisi pitää kiinni nykyisestä asumisväljyydestä ja sallisi tiivistämistä korkeintaan keskustaan.

Myyrmäenraitin merkitys ja ylipäätään kävelykaupunki nousi monissa kommenteissa esiin. Liikenteen osalta kaavarungon yleisenä tavoitteena onkin, että Myyrmäessä yhä useampi matka tehtäisiin kävellen, polkupyörällä tai joukkoliikenteellä kaikissa ikäryhmissä.

Myyrmäessä on tällä hetkellä 16 500 asukasta. Kaavarungolla mahdollistetaan Myyrmäen tiivistyminen jopa 27 000 asukkaan kaupunginosaksi. Kaavarunkotyössä tutkitaan koko Myyrmäen kaupunginosaa. Palveluiden ja liikenteen osalta tarkastelu ulottuu myös naapurikaupunginosiin.

Esittelijä muutti kaavarungon kohtaa ”kaavarungon lähtökohtana on työpaikkojen säilyminen alueella nykyisellään” muotoon ”kaavarungon lähtökohtana on työpaikkojen lisääminen alueella”.

Puu-Kivistöstä puurakenteinen asuinkorttelikokonaisuus

Puu-Kivistö on nimetty Vantaalla puurakentamisen erityiskohteeksi (kaupunginhallitus 5.2.2018), jossa erityisenä tavoitteena on puurakentamisen määrällinen lisääminen ja laadullinen kehittäminen yhteistyössä puualan toimijoiden kesken. Puu-Kivistön asemakaavalla ja asemakaavan muutoksella mahdollistetaan kodit Kivistön keskustaan noin 850 asukkaalle puurakenteisiin asuinkortteleihin, yleinen palvelurakennus (esimerkiksi päiväkoti), pysäköintilaitos sekä niitä ympäröivät lähivirkistysalueet. Asemakaavamuutosta esitetään asetettavaksi nähtäville.

Lisäksi päätettiin mm.:

• Antaa lausunto resurssiviisauden tiekartasta. Lausuntoa täydennettiin. Täydennykset kirjataan pöytäkirjaan. (asia 6)
• Antaa lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Rudus Oy:n maa-aines- ja ympäristölupahakemuksesta / Bastukärr, Sipoo (asia 7)
• Esittää nähtäville asemakaavan muutosta Jokiniemessä, Kolmiotontti. Tontille rakennetaan jo toimisto- ja liikerakennuksen ensimmäistä vaihetta. Kaavamuutos mahdollistaa 2. vaiheen. (asia 9)
• Esittää hyväksyttäväksi asemakaavamuutosta Martinlaaksossa, osoitteessa Voimalantie 5 – 6 Murata Electronics Oy:n tarpeisiin (asia 10)
• Esittää hyväksyttäväksi asemakaavamuutos Hämevaarassa, Koivuvaaranpuistossa, jonne on suunnitteilla päiväkoti ja omakotitontteja (asia 12)
• Myydä tontit Leinelästä Asuntosäätiö Rakennuttaja Oy:lle (asia 24) ja Kivistöstä YIT Rakennus Oy:lle (asia 25).
• Luovuttaa määräosin Kivistöstä tontti pysäköintilaitoksen toteuttamista varten (asia 26).

Asia 20 Vantaan maa- ja asuntopoliittiset linjaukset päätettiin jättää pöydälle. Asiaa käsitellään uudelleen seuraavassa kokouksessa.

Muut asiat päätettiin esitysten mukaisesti.

Esityslista kokonaisuudessaan: http://paatokset.vantaa.fi




Julkaistu: 16.4.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram

Twitter