Kestävyyskierros huipentuu Vantaan Maratonilla

Tikkurilan kaduilla viilettää lauantaina jälleen toista tuhatta juoksijaa.

Vantaan Maraton juostaan Tikkurilan ympäristössä tulevana lauantaina 13. lokakuuta jo 25. kerran.

Täysmaraton ja maratonviesti starttaavat kisakeskuksena toimivasta Tikkurilan urheilupuistosta kello 11, puolimaraton kello 14 ja varttimaraton, eli FunRun, kello 14.30. Maratoonarit kiertävät noin 10,5 kilometriä pitkän reitin neljästi, puolimaratoonarit kahdesti ja varttimaratoonarit kerran.

Tänä vuonna toista kertaa järjestetty Vantaan kestävyyskierros päättyy 42,195 kilometrin mittaiseen täysmaratoniin. Viiden osakilpailun kierrokseen kuuluvat lisäksi Vantaa Hiihto, Extreme Run Vantaa, Vantaa Triathlon ja Vuelta Vantaa. Hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan maaliintulo vähintään neljässä kisassa viidestä.

Kestävyyskierroksella riittää yhä jännitettävää varsinkin miesten sarjassa, jossa kuka tahansa kolmikosta Joni Karjalainen – Tomi Halme – Teemu Törmälä voi viedä voiton. Naisissa tilanne on selvempi, sillä Merja Kiviranta-Mölsä johtaa kierrosta ylivoimaisesti oltuaan ykkönen kaikissa edeltävissä osakilpailuissa.

Vantaan kaupunki palkitsee molempien sarjojen voittajat 1 500 euron rahapalkinnolla. Kestävyyskierroksen palkintojenjako järjestetään maratonin kisakansliana toimivassa Tikkurilan urheilutalossa lauantaina kello 16 alkaen. Palkinnot jakaa Vantaan liikuntajohtaja Veli-Matti Kallislahti.

Vantaan Maratonin kaikille matkoille odotetaan tänä syksynä yhteensä 1 500 juoksijaa. Tapahtuman järjestelyistä vastaa Vantaan seurayhtymä, eli yhteistyössä Kenttäurheilijat-58, Korson Kunto ja Vantaan Salamat.

Lisätietoja Vantaan Maratonista tapahtuman kotisivuilta.
Lisätietoja kestävyyskierroksesta ja ajankohtainen pistetilanne täällä.

Julkaistu: 9.10.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram

Twitter