Laila Pullinen

Yleisön suosio tuo lisäaikaa Laila Pullisen näyttelylle Vantaan taidemuseo Artsissa

Vantaan taidemuseo Artsin syksyn 2019 näyttely on esitellyt kuvanveistäjä, professori Laila Pullisen (1933-2015) tuotantoa.

Näyttely on ollut erittäin suosittu ja ylittänyt museon kävijäodotukset: tällä hetkellä näyttelyn on nähnyt yli 7000 kävijää. Näyttely avautui 19.9.2019.

”Päätimme jatkaa Pullisen näyttelyn aukioloa vielä viikolla (19.1.2020 asti), että kaikilla kiinnostuneilla olisi mahdollisuus vierailla näyttelyssä”, museon päällikkö Anna Hjorth-Röntynen kertoo. Yleisöopastuksilla on ollut ajoittain jopa ruuhkaa, mutta toistaiseksi kaikki ovat mahtuneet sisään ja opastuksille. ”On ilo nähdä, että näyttely kiinnostaa. Näyttelymme lisäviikolla tarjoamme yleisöopastuksen jokaisena näyttelypäivänä tiistaista sunnuntaihin”, Hjorth-Röntynen jatkaa.

Vuosi 2019 oli kaiken kaikkiaan erittäin hyvä kävijävuosi Artsille. Museossa vieraili reilusti yli 20 000 kävijää.

Vantaan taidemuseo Artsin Laila Pullinen - vantaalainen kuvanveistäjä on ensimmäinen museonäyttely Pullisen kuoleman jälkeen ja ensimmäinen Pullisen tuotantoa kokoava museokatselmus pääkaupunkiseudulla 25 vuoteen. Näyttelyn on kuratoinut Pullisen poika Jean Ramsay.

Näyttelyn aukioloajat: ti, ke, pe klo 11–18, to klo 13–20, la–su klo 11–16.

Yleisöopastukset torstaisin klo 17 ja sunnuntaisin klo 14.

Juha-Heikki Tihisen Queer-opastus la 11.1. klo 14.

Huom! Viimeisellä viikolla yleisöopastus joka päivä: ti–pe klo 17, la–su klo 14.

Vapaa pääsy!


Vantaan taidemuseo Artsi

Myyrmäkitalo / Paalutori 3, 01600 Vantaa

P-junalla 17 min Helsingistä, HSL:n AB-lippu

Kuva: Laila Pullisen säätiö

Julkaistu: 9.1.2020 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Twitter