Lapsille ja nuorille tekemistä talvilomalle? Katso menovinkit!

Vantaan kouluissa vietetään talvilomaa viikolla 8 eli 19.–25.2. Talvilomaviikolla ei tarvitse kärsiä tekemisen puutteesta, sillä esimerkiksi Vantaan kaikki 13:ta nuorisotilaa tarjoavat monenlaista ohjelmaa. Miltä kuulostaisi laskiaispullien leipominen, pulkkamäki tai FIFA-turnaus?

Nuorisopalveluiden johtaja Riikka Åstrand kertoo, että Vantaalla on satsattu talvilomaviikkoon erikoisohjelmalla.

– Talvilomaviikolla järjestetään paljon erilaisia retkiä ja tavoitteena on saada houkuteltua nuorisotiloille myös nuoria, jotka eivät siellä tavallisesti käy. Nuorisotilojen toiminta on avointa ja maksutonta kaikille 9–17-vuotiaille nuorille, Åstrand sanoo.

Nuorten suurin talvilomatapahtuma

Pääkaupunkiseudun nuoriso- ja kulttuuripalvelut järjestävät jälleen nuorten talvilomatapahtuma Reaktorin Helsingin messukeskuksessa 21.–23.2. Yli 13-vuotiaille suunnattu tapahtuma tarjoaa hurjasti tekemistä ja toimintaa aina vauhdikkaista liikuntalajeista kädentaitoihin ja kiinnostaviin työpajoihin.

– Vantaan ylpeys Nutakontti saapuu taas Reaktoriin! Nutakontissa voi osallistua räppipajaan, jossa on mahdollisuus räpätä valmiiden biittien päälle. Lisäksi Vantaan pisteellä voi tehdä animaatioita Vernissan liikkuvassa animaatioasemassa sekä pelailla, hengailla tai vaikka ladata puhelinta, joten kannattaa tulla paikan päälle katsomaan, innostaa nuorisopalveluiden tapahtumakoordinaattori Marjut Eskola.

Reaktoriin on vapaa pääsy ja suurin osa nuorisotiloista vierailee tapahtumassa yhdessä nuorten kanssa.

Talvilomaohjelma vaihtelee nuorisotiloittain, tarkemmat aukioloajat ja ohjelman löydät nuortenvantaa.fi-verkkosivuilta sekä tilojen sosiaalisen median kanavista.

Nuorisopalveluiden tapahtumien lisäksi talvilomailijoille järjestetään esimerkiksi ylimääräisiä yleisöluisteluvuoroja jäähalleilla. Katso lisää vinkkejä talviloman viettoon.

Julkaistu: 13.2.2018 
(muokattu: )

Ajankohtaista

Instagram

Twitter