Ohjattua liikuntaa Vantaalla

Ammattitaitoiset liikunnanohjaajamme ja yhteistyökumppanimme ohjaavat monipuolisesti erilaisia liikuntaryhmiä eri puolilla Vantaata. Liikuntapalvelut haluaa aktivoida kaikki kuntalaiset liikunnan pariin ohjattujen ryhmien, erilaisten hankkeiden ja tapahtumien avulla.

Liikuntapalveluiden ohjatun ryhmäliikunnan tarjonnasta löytyy runsaasti vaihtoehtoja aikuisille ja seniori-ikäisille kahvakuulasta ja tanssillisesta jumpasta vesiliikuntaan. Lapsille ja nuorille järjestämme yhteistyössä alueen liikuntaseurojen ja -järjestöjen kanssa ohjattuja liikuntakerhoja eri puolilla Vantaata. Liikuntapalvelut tekee aktiivista yhteistyötä koulujen kanssa tarjoten uinninopetusta, toteuttaen Liikkuva koulu -hanketta sekä järjestäen oppilasurheilukisoja. Liikuntapalvelut toteuttaa vuosittain useita hankkeita, tapahtumia ja kampanjoita, joissa voit tulla hakemaan kipinää liikunnan aloittamiseen tai tulla kokeilemaan eri liikuntalajeja.

Vantaa liikuntaa syksy 2018–kevät 2019 esite jaetaan kaikkiin Vantaan kotitalouksiin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna (poislukien mainoskielto luukut). Samoihin aikoihin esitettä on saatavilla myös mm. uimahalleilla, kirjastoissa, Vantaa infoissa ja liikuntapalveluiden toimistolla.

Kesäliikunnan 2018 kurssitarjonta löytyy Kesäliikuntaa -sivuilla.

Syyskausi ma 3.9.– la 15.12.2018 (ei viikolla 42)
Vantaa liikuntaa syksy 2018 - kevät 2019 - esite

Syyskauden kurssitarjontaan voit käydä jo tutustumassa Työikäiset ja seniorit - sivuilla ja Vantaaliikunta -sähköisessä ilmoittautumisjärjestelmässä. Järjestelmässä kursseja on mahdollista selata myös rekisteröitymättä.

Ilmoittautuminen

Tervetuloa liikkumaan !

Liikuntakurssien kevätkausi starttaa

Kevätkausi käynnistyy vkolla 2 ja ryhmiin on vielä hajapaikkoja tarjolla. Jälki-ilmoittautumiset kauden aikana 8.1. alkaen puhelimitse 09 8392 4601, suositeltava soittoaika ma-to klo 9-11.

Seurojen toiminta

Vantaalaiset liikunta- ja urheiluseurat järjestävät ohjattua toimintaa useissa eri lajeissa tarjoten mahdollisuuksia harrastetoiminnasta kilpaurheiluun.

Sporttia kaikille

Maksuttomia liikuntakerhoja tytöille ja pojille ympäri Vantaata. Tule mukaan viihtymään!

Ajankohtaista

Instagram

Twitter