Iltapäivätoiminnan järjestäminen ja maksut

Vantaalla toimii 54 iltapäiväkerhoa, joissa käy noin 2400 lasta. Kaupunki ohjaa toimintaa, mutta käytännössä sen järjestävät yhdistykset, järjestöt, seurakunta ja yksityiset yrittäjät. Iltapäiväkerhot toimivat pääasiallisesti koulujen ja seurakuntien tiloissa.

Kerhoajat

Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään koulun lukuvuoden ajan. Sitä ei järjestetä loma-aikoina eikä poikkeuksellisina lauantaikoulupäivinä. Koulujen työ- ja loma-ajat löytyvät perusopetuksen sivuilta.

Päivittäinen toiminta-aika on iltapäiväkerhoissa pääsääntöisesti 12-17.

Aamupäivätoimintaa voidaan järjestää, jos ryhmään tulee riittävästi osallistujia.

Lukuvuonna 2018-2019 aamupäivätoimintaa järjestetään Vantaan kansainvälisen koulun ja Kaivokselan koulun iltapäiväkerhoissa.

Maksut

Iltapäivätoiminnasta maksetaan kuukausittain toiminnan järjestäjälle. Hintoihin sisältyy välipala. Kaikki toimintaan osallistuvat lapset ovat tapaturmavakuutettuja. Aamupäivätoiminnan hinnan päättää sen järjestäjä.

Asiakasmaksuja voidaan huojentaa 35 prosentilla perheen tulotason mukaan.

Ajankohtaista

Instagram

Twitter