Osallisuus ja vaikuttaminen koulussa

Oppilailla on mahdollisuus vaikuttaa koulun ja luokan asioihin sekä saada kokemuksia vastuunotosta ja yhteisten asioiden hoidosta. Koulussa opetellaan muun muassa vuorovaikutustaitoja, osallistumista yhteiseen päätöksentekoon, tavoitteiden asettamista ja vaikuttamistaitoja.

Koulun toimintakulttuurin kehittämisen edellytys on toisia arvostava, avoin ja vuorovaikutteinen sekä kaikkia yhteisön jäseniä osallistava ja luottamusta rakentava keskustelu. Oppilaat osallistuvat oman kehitysvaiheensa mukaisesti toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen ja saavat kokemuksia kuulluiksi ja arvostetuiksi tulemisesta yhteisön jäseninä.

Kaikki oppilaat muodostavat koulun oppilaskunnan, joka valitsee keskuudestaan hallituksen. Hallitus osallistuu yhteisten sääntöjen laatimiseen, koulun toiminnan suunnitteluun ja arviointiin, tapahtumien järjestelyihin ja kouluympäristön kehittämiseen. Oppilaskuntien hallitus osallistuu myös nuorivaltuuston vaalien järjestelyihin. Oppilaskuntatoimintaa ohjaa oppilaskunnan ohjaava opettaja.

Vantaan nuorisovaltuusto

Nuoret valitsevat keskuudestaan 13–18-vuotiaat edustajat Vantaan nuorisovaltuustoon kahden vuoden välein. Nuorisovaltuusto ajaa lasten ja nuorten asioita tekemällä aloitteita, järjestämällä tapahtumia ja edustamalla lapsia ja nuoria muun muassa kaupungin lautakunnissa.

Ajankohtaista

Instagram

Twitter