Kimokujan päiväkoti

Kimokujan päiväkoti toimii samassa rakennuksessa Hakunilan kirjaston kanssa ja vastapäätä Hakunilan kirkkoa. Päiväkodissa on neljä lapsiryhmää 1-6-vuotiaille lapsille kahdessa kerroksessa. Yläkerrassa temmeltävät leikeissään iltahoitoa tarvitsevat lapset Sinisten ja Punaisten ryhmissä vanhempien työn tai opiskelun ajan tarvittaessa klo 22 saakka.

Alakerrassa riittää touhua Keltaisten esiopetusryhmässä ja Vihreät laulelevat viereisissä tiloissa. Jokaisella lapsiryhmällä on käytössään kotialue, joka sisältää neljä erikokoista huonetilaa.

Päiväkodin alimmassa kerroksessa on lapsille mieluinen ja suuri liikuntasali, josta kuuluu päivittäin iloisia kiljahduksia.

Leikillisyys ja liikunnallisuus näkyvät toiminnassamme. Liikunta edesauttaa oppimista monin tavoin. Haluamme antaa jokaiselle lapselle onnistumisen ja oppimisen ilon kokemuksia. Uskomme, että opettaminen saa aikaan paljon, mutta kannustaminen, kehuminen ja kiitos saavat aikaan kaiken!

Jokaisella lapsella on oikeus oppia leikkien.

Kimokujan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kimokujan päiväkoti

Kimokuja 5, 01200 Vantaa