Leinelän päiväkoti

Leinelän päiväkoti

Päiväkoti sijaitsee Leinelän asuinalueen keskellä Leinelän juna-aseman vieressä. Luomme Leinelään uutta kulttuuria yhdessä asukkaiden kanssa. Päiväkoti Leinelä on perustettu v. 2011.

Päiväkodissa toimii 7 lapsiryhmää, joiden nimet ovat syntyneet alueen nimistöstä hieman mielikuvitusta käyttäen; Usvasäteet, Auringonkehrät, Naavanuppuset, Kaarnapuuhiset, Suoseikkailijat, Vesakkovillikot ja Sammalkiitäjät.
Päiväkodissa on integroitu erityisryhmä, esiopetusryhmä sekä erilaisia pienempien lasten ryhmiä, esim. 1-5 -vuotiaiden ryhmiä. Näin lapsi voi kasvaa samassa lapsiryhmässä aina esiopetusikään saakka.

Toiminta-ajatuksemme: Lapsi saa kasvaa ja oppia leikin maailmassa, erilaisissa pienryhmissä, turvallisesti. Lasta ympäröi salliva, kuunteleva ja kannustava läsnäolon kulttuuri.
Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan. Lapset jaetaan erilaisiin pienryhmiin ja liikumme päiväkodissa esim. 4-8 lapsen pienryhmissä. Kasvattaja havainnoi lapsia pienryhmässä syvemmin päivän aikana toimiessaan lasten kanssa. Näin lapsen vahvuudet, kiinnostuksen kohteet ja tarpeet tulevat paremmin huomioiduiksi. Lapsiryhmän kasvattajat vaihtavat kuitenkin pienryhmiä sopivin väliajoin, niin että jokainen lapsi saa toimia jokaisen ryhmän kasvattajan kanssa vuorollaan ja myös kasvattajat tutustuvat jokaiseen ryhmän lapseen tarpeeksi hyvin. Lapsen kasvaessa hän oppii toimimaan erilaisissa ryhmissä. Pidämme tärkeänä myös sitä, että kukaan ei jää yksin. Jokainen lapsi kuuluu joukkoon, kaikille on kavereita ja osaamme leikkiä erilaisten ihmisten kanssa.
Ympäristökasvatus kulkee arjessamme, opettelemme kaikin tavoin pienentämään omaa hiilijalanjälkeämme pienillä teoilla päivittäin.


Käy katsomassa Leinelän päiväkodin Facebook-sivuja, kuvat kertovat toiminnastamme.

Lapsen hyvä päivä Leinelässä

Leinelän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Leinelän päiväkoti

Metsäkeijunkuja 2, 01360 Vantaa