Kaavatyöhön osallistuminen

Tilanne 12.3.2020 alkaen: Perustuen tämänhetkisiin valtakunnallisiin suosituksiin koronaviruksen leviämisen estämiseksi, kaavatöihin liittyvät yleisötilaisuudet ja -tapaamiset perutaan toukokuun loppuun (31.5.2020) saakka. Osa tilaisuuksista voitaneen järjestää myöhempänä ajankohtana, mutta suurimpaan osaan valmistellaan parhaillaan vaihtoehtoisia osallistumistapoja. Tiedot kunkin kaavatyön osallistumisen järjestämisestä päivitetään tälle sivulle sitä mukaa kun tiedot tarkentuvat.

Olethan huomannut, että kaikista kaavatöistä on oma verkkosivu. Sivulta löytyy kaavaa suunnittelevan henkilön nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.

Torilla tavataan

Yleiskaava 2020 nähtävillä 18.6. 2020 asti 

Kaavaluonnoksesta ehdotukseen on tehty useita muutoksia niin karttaan kuin määräyksiin. Kaavan aineistoon voi tutustua, mm. kartta, selostus ja vaikutusten arvioinnit löytyvät netistä. Kaavaa esitellään myös videotallenteilla. Koronan takia perinteisiä asukastilaisuuksia ei voitu järjestää keväällä, mutta pääset tapaaman suunnittelijoita torilla.

Yleiskaavoittajat ovat tavattavissa klo 15.-18.00.

  • tiistaina 2.6. Tikkurilassa Kaupungintalon edessä
  • keskiviikkona 3.6. Myyrmäessä kirjaston edessä

Tarkoitus on mahdollistaa tapaaminen suunnittelijoiden kanssa yksitellen suojaetäisyydet säilyttäen. Yksitellen siksi, että sekä osallistujien että suunnittelijoiden turvallisuus on tärkeää. Yleisötilaisuuksia ei yleiskaavaehdotuksen kevään nähtävillä olon aikana voida järjestää valtakunnallisten, koronavirustilanteesta johtuvien kokoontumisrajoitusten vuoksi.

Yleiskaavan nettisivuilta löydät kaavan asiakirjojen lisäksi tavat osallistua:

www.vantaa.fi/yleiskaava2020

Länsimäen kaavarunko

Alue rajautuu pohjoisessa Porvoonväylään ja idässä Kehä III:seen. Tulevaisuudessa Länsimäen kehitys tukeutuu Vantaan ratikkaan. Työllä halutaan turvata keskustan kehitys, kuten täydennysrakentaminen, laajeneminen koilliseen sekä kävely- ja ulkoilureitit. Työ ohjaa asemakaavoitusta. Mielipiteet 19.6. mennessä, nro 091700.

Kerro mielipiteesi Länsimäestä ja vastaa kyselyyn. Kysely auki 19.6. asti.

Uusimaa-kaava hyväksyttiin valtuustokäsittelyyn

Uudenmaan maakuntahallitus päätti esittää kaavan hyväksymistä 9. kesäkuuta kokoontuvalle maakuntavaltuustolle.

Uusimaa-kaavassa esitetään maakunnan kehityksen suuret linjat pitkälle tulevaisuuteen. Kaava sisältää kaikki maankäytön keskeiset teemat. Sen ratkaisuilla on suuri vaikutus siihen, millainen Uusimaa on tulevaisuudessa. Aikatähtäin on vuodessa 2050.

Mikkolan laajennus

Muutosalue sijaitsee Kaakkoisväylän ja Pihkalantien risteyksessä. Kaavatyön tavoitteena on mahdollistaa noin 19 000 kerrosneliömetrin laajennus asuinkortteliin olemassaolevien 4 100 kem²lisäksi. Uuden asuntorakentamisen suunnitellaan olevan enintään 8-kerroksista.

Koronaviruksen leviämisen estämiseksi asemakaavaan liittyen ei järjestetä yleisötilaisuutta. Tietoja kaavasta esittelyvideolla (n. 11 min.) ja pdf-esityksenä.

Miltä näyttää Tikkurilan tulevaisuus?

Työn alla oleva Tikkurilan kaavarunko 2020 on suunnitelma, joka ohjaa tulevaisuuden asemakaavoitusta. Työssä mietitään Tikkurilan tulevaisuutta 2040-luvulle asti. Kaavarunkoalue sijaitsee Tikkurilan keskustassa ja sisältää koko Tikkurilan kaupunginosan. Tämän lisäksi alueeseen kuuluu osia Jokiniemestä, Hiekkaharjusta, Viertolasta ja Kuninkaalasta.

Tutustu kaavarungon osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan.

Tikkurilan kaavarunko 2020 -kysely on päättynyt 7.5.

Kyselyllä selvitettiin asukkaiden ja muiden alueella toimivien näkemyksiä Tikkurilan keskusta-alueen kehittämisestä. Vastauksia kertyi hieman yli 500 kpl. Vastauksia käydään parhaillaan läpi ja tarkemmista tuloksista kerrotaan kesän aikana.

Kiitos paljon kaikille kyselyyn vastanneille!

Tikkurilassa oli tarkoitus pitää asukastilaisuus 31.3.2020. Katso disesitykset kaavoista:

Kaavarunko

Kielotie 38-44 , suojelukaava

Haxasin pihapiiriä täydennetään pien- tai rivitaloilla

Silkkitehtaantielle asumista

Viertolankujalle asuinkerrostaloja

Aviapoliksen teematyö ohjaa kokonaisvaltaisesti alueen suunnittelua

Työllä ohjataan alueen asemakaavamuutoksia ja niihin liittyviä muita maankäytön suunnitelmia. Teematyössä tutkitaan mm. kaupunkivihreän sijoittumista, kävely-ympäristön periaatteita ja alueen kaupunkikuvallista identiteettiä. Työ keskittyy Veromiehen kaupunginosaan sekä osin Pakkalan pohjoisosiin. Tavoitteena on tehdä jopa 20000 uuden asukkaan kaupunginosa sekä työpaikka-alue kymmenille tuhansille työntekijöille.

Lue lisää teematyöstä.

Kelokuusenkujalle kerrostalo 200 asunnolle

Tavoitteena on kaavoittaa kyseinen alue asuinkerrostalokorttelille, johon tulee noin 12 000 k-m2 asumista 4-8 kerroksisiin taloihin.

Perustuen valtakunnallisiin suosituksiin koronaviruksen leviämisen estämiseksi Uomarinteen koulun 12.3.2020 asukastilaisuus peruttiin.
Diaesitys, joka oli tarkoitus esittää.

Tilaa alueellinen uutiskirje

Vantaan alueelliset uutiskirjeet valottavat osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia, kaupungin suuralueiden kaavoitus- ja kehittämissuunnitelmia sekä asukastilaisuuksia. Tilaa uutiskirje.

Ajankohtaista

Twitter