Koivukylän valokohteet

Koivukylän suuralueella voi astua jättimäisten kasvien loisteeseen Leinelässä tai ihastella Tähdet-videoprojisointia Koivukylässä.

Piirretty kartta Koivukylän Valon Vantaa reitistä

1. Vesa-Pekka Rannikko: Varpusen sanoja -videoinstallaatio
Kytötien ylittävä kävelysilta

Varpusen sanoja - installaatio on liikkuvaa kuvaa ja tekstiä yhdistävä videoteos, joka kuvastaa Koivukylän moninaisuutta. Kuvataiteilija Vesa-Pekka Rannikon animoitu varpunen on monikulttuurinen symboli ja kesykyyhkyn ohella maailman laajimmille levinnyt lintulaji. Varpusen laulu kuuluu ympäri maailman ja sen laulumurteet vaihtelevat sen asuinpaikasta riippuen.

Runoilija Pauli Tapion teokseen kirjoittama teksti perustuu Koivukylän ympäristöön, varpusen lauluun ja sen arkisuuteen. Teksti leikkii sanojen monikielisyydellä ja linnunlaulun ominaisuuksilla. Koivukylän monikulttuurisuus peilautuu näin teoksen kirjoituksiin. Teksti esitetään käsinkirjoitettuna animaationa. Sanat ja kirjaimet ilmestyvät kuvaan ja katoavat tekstin edetessä. Video näytöllä on n. 50 minuutin mittainen. Sinä aikana kukin teksti tulee kerran esille näytöllä. Ohikulkija tai asukas ei välttämättä näe kaikkia tekstejä yhden katselun aikana. Tekstit jäävät fragmenteiksi, jotka yhdistyvät ihmisten mielessä vähitellen. Teos pohtii myös eritysesti eliöiden välisen kommunikaation mahdollisuutta sellaisessa tilanteessa, jossa sanoja on mahdoton ymmärtää.

Installaatio on osa monivuotista Lentävät kaupunkilaiset - julkisen taiteen konseptia

2. Vesa-Pekka Rannikko: Sulka ja Tähdet
Kytötie 29

Ilta silta ja metallinen sulka taideteos

Sulka-veistos on kuvitteellisen lintulajin sulka. Veistos yhdistää harakan pyrstösulan värin sekä Kytötie 29:n parvekkeiden pyöreän ikkunan muotomaailman. Koivukylän alueen arkkitehtuuri yhdistyy linnunsulan kimmeltävään väriskaalaan.

Tähdet on kapea pystysuuntainen videoprojisointi Kytötie 29:n kerrostalon seinään. Teos ilahduttaa pimeään vuoden- ja vuorokauden aikaan. Teos perustuu lentämiseen liittyviin myytteihin, tarinoihin ja fantasioihin ja se sitoo Koivukylän arkkitehtuurin ilmavuuteen ja leijumisen tunteeseen. Projisoinnissa on viisi osaa, joita esitetään päiväkohtaisesti: teos on siis eri päivinä hieman erilainen.

Alueella liikkuessa kannattaa kiinnittää huomiota myös Rautkallionsillan valaisuun.

3. Heimo Suntio:Pingviinit
Leineläntie (Kukkukallio)

Hurmaavat pingviinit yllättävät kulkijat. Ponssipatsaat ja kivipaadet on valaistu.

4. Timo Heino: Kosmos
Primaveratori, Leinelänkaarre

Metallinen taideteos

Veistos on syntynyt Kehäradan karttakuvan ja tähtikartaston innoittamana. Teos on valaistu.

5. Markku Pääkkönen: Tiamo, perhosen laulu
Koivukylänväylä

Muurissa valaistuja lasitaideteoksia

Led- ja lasiteos tukimuurissa valmistunut vuonna 2018.

6. Vesa-Pekka Rannikko: Paikalliset
Leinelän Koivukylänväylän kiertoliittymä

Tunnistatko Paikalliset-veistoksen kuvaamat alkuperäisasukkaat? Ne ovat tietenkin kevätpiippo, metsälauha ja punanata! Ruostumattomasta teräksestä tehty veistos on saanut muotonsa alueen kasvistosta. Se on kuin kasvikirjan ääriviivakuva, joka on suurennettu kolmiulotteiseksi veistokseksi.Taideteos on valaistu kolmella kiertoliittymän pinnan tasoon upotetuilla valaisimella. Liikenneympyrän pinnan valkoinen betoni asettaa teoksen kuin paperille tarkkailtavaksi.

Muita valokohteita Koivukylän suuralueella

Piirretty kartta Ilolan valokohteesta

Epinkosken kiertoliittymä
Ilola–Epinkoskentie

Liikenneympyrässä valaistuja pieniä kerrostalon näköisiä kohteita

Vantaan kaupunki on toteuttanut kiertoliittymän valaistuksen yhteistyössä Louis Poulsenin ja Puutarhanikkareiden kanssa.

Ajankohtaista