Turvallisemman tilan kuvituskilpailun voittaja on valittu

News

Vantaan kaupunki ottaa käyttöön turvallisemman tilan periaatteet kaikissa kaupungin omissa tiloissa, ja halusimme lasten tekemän kuvan turvallisemman tilan tunnukseksi. Voittajakuvaksi valittiin 10-vuotiaan Odelia Airaksisen teos.

Ihmisiä pöydän ympärillä.

Kuva: Sercan Alkan

Halusimme kuvittaa toimintaa omalla tunnuksella, joten julistimme aiheesta lapsille ja nuorille kuvituskuvakilpailun huhtikuussa. Kuvasta tehdään muun muassa tarra, jonka voi laittaa tilan ulko-oveen. Tarra kertoo kaikille tilan käyttäjille, että siellä on käytössä turvallisemman tilan periaatteet, ja niitä on sitouduttu noudattamaan.     

Kilpailun suosio ylitti odotuksemme, ja kilpailuun lähetettiin yhteensä 86 upeaa kuvaa.  

Kilpailun voittajan päätti valitsijaraati, joka koostui vantaalaisista nuorista ja Vantaan kaupungin työntekijöistä: 

  • Sofia Virtanen, nuori Kartanonkoskelta   
  • Henri Mehtälä, Vantaan nuorisovaltuuston edustaja  
  • Pravjot Pannu, Vantaan nuorisovaltuuston edustaja  
  • Juha Saari, rehtori, Vantaan kuvataidekoulu  
  • Heidi Hölttä, graafikko, Vantaan kaupunki   
  • Sanna Iranta, osallisuusasiantuntija, Vantaan kaupunki   

Voittajakuvan on tehnyt 10-vuotias Odelia Airaksinen Asolasta. Voittajateos kuvaa hienosti ystävyyttä ja erilaisia ihmisiä. Se on värikäs, iloinen ja luo lämpimän tunnelman. Kuva on myös helppo ottaa käyttöön turvallisemman tilan tunnuksena. 

Voittajalle lähetettiin palkinnoksi Linnanmäki-rannekepaketti. Rannekepaketti lähetettiin myös kaikkien osallistuneiden kesken arvotulle kuvalle, jonka oli piirtänyt Aram A. Tämän lisäksi raati halusi antaa kunniamaininnan Silja T:lle ja Elsa H:lle, joille lähetettiin myös Linnanmäki-rannekkeet. 

Kaupungin graafikko muotoilee voittajakuvasta Vantaan turvallisemman tilan tunnuksen. Se otetaan käyttöön tämän vuoden aikana tiloissa, joihin on luotu käyttäjien kanssa omat turvallisemman tilan periaatteet. Saamamme kuvat olivat kaikki hienoja, ja suunnitteilla onkin verkkonäyttely kaikista kuvista ensi syksyn aikana.  

Lisätietoa Lapsiystävällinen kunta -työstä 

Vantaan kaupunki on mukana UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -työssä. Tavoitteena on jokaisen lapsen ja nuoren hyvä elämä. Turvallisemman tilan periaatteiden käyttöönotto on yksi Lapsiystävällinen Vantaa -toimintasuunnitelman toimenpiteistä.    

Lue lisää turvallisemman tilan periaatteiden käyttöönotosta

Lue lisää Vantaan Lapsiystävällinen kunta -työstä 

Lue aiempi uutinen kuvituskilpailusta 

Keywords

Lapsiystävällisyys