Vantaalaiset koulut edustivat Kouluviestikarnevaalissa

Artikkeli

Asiasanat

KoulutusAsukkaatLapsiperheetOppilaat

Kouluviestikarnevaali järjestettiin ensimmäistä kertaa 18.5.2022. Paikkana toimi Helsingin Olympiastadion. Kyseessä oli valtakunnallinen, kaikille koululaisille tarkoitettu liikuntatapahtuma, jonka tavoitteena oli lisätä lasten liikettä ja yhteisöllisyyttä kouluissa. Tarjolla oli lisäksi huutosakkikilpailu ja monenlaista oheisohjelmaa.

Peltolan koulun joukkue poseeraa juoksuradalla. Taustalla Olympiastadionin katsomo.

Koko Peltolan koulun joukkue.

Mukana oli noin kymmenen vantaalaista peruskoulua.

- Meillä oli mahtava ja ikimuistoinen päivä Stadikalla! Peltolan urheilijat edustivat kouluaan ja Vantaan kaupunkia esimerkillisellä tavalla koko päivän ajan, kertoo Peltolan koulun liikunnanopettaja ja viestijoukkueen valmentaja Elina Sipinen.

Peltolan koulusta osallistui joukkue sukkulaviestiin sekä tyttöjen että poikien ruotsalaisviestiin, jossa osuudet olivat 100 m, 200 m, 300 m ja 400 m. Sukkulaviestissä joukkue taisteli itsensä finaaliin ja oli pienestä loukkaantumisesta huolimatta lopputuloksissa kahdeksas. Ruotsalaisviestissäkin sekä tyttöjen että poikien joukkue suoriutui hienosti. Pojat tekivät erityisen vakuuttavaa tulosta kovatasoisessa kisassa ja olivat omassa erässään kolmansia ja lopputuloksissa kuudensia. Yksi päivän kohokohdista oli pääsy yhteiskuvaan moninkertaisen olympiavoittajan ja urheilulegendan Lasse Virenin kanssa.

- Kerrassaan hienoa tekemistä upeilta nuorilta! Liikunnan ilo oli käsin kosketeltavaa, Elina iloitsee.

Avainsanat

Peltolan kouluPeruskoulutLiikunta