Vantaan kaupungilla kesätöissä – käytäntöä ja kehittämistä
Yleisen kasvatustieteen maisteriopiskelija Emmi Rantamäki tuli kesätöihin Vantaan kaupungin henkilöstön palvelualueelle viime kesänä 2022. Emmi opiskeli sivuaineinaan hallintotieteitä ja koulutusjohtamista, ja siksi häntä kiinnosti henkilöstöasiat.

Kuvituskuva: Sercan Alkan. Kuvan henkilö ei liity uutisessa haastateltuun henkilöön.
Henkilöstön palvelualueen rekrytointitiimi otti Emmi Rantamäen ilolla vastaan.
– Emmi lähti rohkeasti ja itsenäisesti selvittämään asioita, ja esitti uusia ideoita. Oppimista tapahtui puolin ja toisin. Olin todella iloinen, että Emmi jäi Vantaalle töihin, sanoo rekrytointipäällikkö Sirpa Mikkola.
Emmi kuvailee kesätyöharjoittelua monipuoliseksi, mielenkiintoiseksi ja opettavaiseksi. Kolmen kuukauden aikana hän ehti perehtyä erilaisiin HR:n työtehtäviin ja osallistua esimerkiksi varhaiskasvatuksen rekrytointeihin. Lomakin saatiin joustavasti sumplittua kesätyöperiodin sisään.
– Koin, että minut otettiin mukaan kaikkeen tekemiseen tasavertaisena työyhteisön jäsenenä ja pääsin tekemään kaikkea käytännön kehittämistyötä. Olin iloinen, että esihenkilöni luotti minuun ja antoi todella hyvän perehdytyksen työtehtäviin, kertoo Emmi.
Harjoittelun jälkeen Emmi jatkoi töitään kaupunkikulttuurin toimialalla etsivänä nuorisotyöntekijänä.
– Etsivä nuorisotyö on ollut tuntunut mielenkiintoiselta ja tärkeältä työltä, jossa olen päässyt näkemään, miten erilaisia töitä voivat kasvatustieteen opiskelijat tehdä. Molemmat toimenkuvat ovat tarjonneet käytännön kokemusta opiskeluilleni, pohtii Emmi.
Emmi näkee kaupungin laajan asiantuntijatehtävien kirjon mielenkiintoisena mahdollisuutena myös tulevaisuudessa.
– Valmistun keväällä yliopistosta ja Vantaan kaupungin monipuoliset työllistymis- ja etenemismahdollisuudet tuntuvat houkuttelevilta. Täällä pääsee kokeilemaan ja kehittämään monipuolisesti osaamistaan, summaa Emmi.
Etsitkö sinäkin mielenkiintoista ja hauskaa kesätyötä?
Haemme meille 400 kesätyöntekijää – uutuutena nyt myös varhaiskasvatusalan opiskelijoita!
Vantaan kaupungin kesätyöpaikkoihin on haku auki 1.2.–28.2.2023 vantaarekry.fi. Joitakin tehtäviä voi tulla hakuun myös hakuajan ulkopuolella.
Koululaisten ja lukiolaisten työsuhteen kesto on yleensä yksi kuukausi. Kesätyöt ajoittuvat pääsääntöisesti kesä–elokuulle. Ammattiin opiskelevilla kesätyöjakso on kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Myös uimavalvojilla kesätyökausi kestää 10 viikkoa.
Tarvitsetko lisää perusteluita, miksi juuri Vantaalle kannattaa tulla töihin? Täältä löydät lisää syitä, miksi meillä viihdytään!