Vantaan neljäs- ja viidesluokkalaiset juhlivat itsenäisyyspäivää kaupunginjohtajan kanssa

Tiedote

Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen on kutsunut kaikki Vantaan neljäs- ja viidesluokkalaiset juhlimaan Suomen itsenäisyyttä Energia Areenalle 1.–2. joulukuuta 2022. Kahtena päivänä järjestetään neljä samansisältöistä juhlavastaanottoa, joille osallistuu yhteensä miltei 6000 lasta. 

Oppilaat kättelevät kaupungin johtajia.

Itsenäisyyspäivän juhla vuonna 2019.

Oppilaat tanssivat juhlissa tansseja, joita on harjoiteltu syksyn aikana koulussa. Juhlassa päästään nauttimaan vantaalaisnuorten osaamisesta. Musiikista vastaa Vaskivuoren lukion Big Band. Kaupungin johtoa tervehtimään jonottavia viihdyttävät Vantaan Tanssiopiston nuoret. Juhlatarjoilusta itsenäisyysjuhlassa vastaa Energia Areenan kahvila.   

Kaupunginjohtajan itsenäisyysvastaanotto järjestetään Vantaalla nyt neljättä kertaa. Vuosina 2020–2021 juhlia ei järjestetty, joten tällä kertaa juhliin on kutsuttu kaikki 4.–5.-luokat. Juhlat huipentuvat tapahtumiin asti salassa pidettävien yllätysartistien esiintymiseen.   

Juhlaan pääsee kurkistamaan Vantaan kaupungin somekanavilla juhlapäivien aikana. Kohokohtia pääsee seuraamaan myöhemmin Vantaa-kanavan videolta.

Avainsanat

PeruskoulutKoulut