DigiOne – Tutkimusmatkalla parempaan oppimiseen

Uutinen

Asiasanat

KoulutusNuoret

Kesäkuun alussa päättynyt lukukausi on ollut todella tapahtumarikas, opettavainen ja myös rankka. Syksyllä DigiOne-yhteistyöhön lähtivät mukaan Vantaan kaupungin lisäksi, Espoo, Tampere, Turku, Oulu sekä Kuntien Tiera. Talvella solmittiin sopimukset Lahden ja Jyväskylän kanssa. Oppimisen uusi ekosysteemi on alkanut muodostumaan ja vahvempana kuin etukäteen uskallettiin toivoa.

Koululainen istuu pulpetissa läppäri edessä. DigiOne logo.

DigiOnen hankejohtaja Kirsi Lehto summaa DigiOne-blogissa kuluneen vuoden tapahtumia. – Viime vuonna tähän aikaan neuvottelimme kuumeisesti DigiOne yhteistyösopimusta viiden kaupungin ja Kuntien Tieran kesken. Sopimusneuvottelut ja tarkennukset jatkuivat yli kesän ja vuorovedoin, sen mukaan milloin kukakin oli töissä tai muutoin saatavilla, muistelee Kirsi. – Syksyn tultua mukana olivat Vantaan kaupungin lisäksi, Espoo, Tampere, Turku, Oulu sekä Kuntien Tiera. Talvella maaliin saatiin sopimus myös Lahden ja Jyväskylän kanssa. Harmillisesti pienten kaupunkien edustus jäi puuttumaan. Joka tapauksessa oppimisen uusi ekosysteemi on alkanut muodostumaan ja vahvempana kuin uskalsimme edes etukäteen toivoa. Aivan huikea juttu!, kiittelee Kirsi kuitenkin vuotta.

Uusi hallintamalli

Talvella DigiOne-projektissa siirryttiin työskentelemään uuden hallintamallin mukaisesti, jossa ohjausryhmässä ja johtotiimissä ovat kaikkien kaupunkien ja Tieran edustajat mukana. Lukuisia työryhmiä on muodostettu eri palveluiden ja osaamisalueiden ympärille. DigiOnen arvot ja tavoitteet on perehdytetty kaikille mukana olijoille sekä ennen kaikkea määritetty, mitä toimenpiteitä miltäkin työryhmältä odotetaan. – Hankkeen työryhmiin on osallistunut jo noin viisisataa ihmistä ympäri Suomea! Kyseessä on Suomen mittapuussa todella merkittävästä kokonaisuudesta, Kirsi laskeskelee.

Tavoitteena reilu ja toimiva ekosysteemi

Ekosysteemi ei synny itsestään vaan se pitää synnyttää. Ensimmäinen lähtölaukaus oli allianssin kaltainen sopimus mukana olevien kuntien ja Kuntien Tieran kanssa. Keväällä julkistettiin pääyhteistyökumppanuus Kuntaliiton kanssa. Tavoitteena on tulevaisuudessa synnyttää vastaavia kumppanuuksia myös muiden toimijoiden kanssa. Ekosysteemi tarvitsee toimiakseen myös yhteiset pelisäännöt. – Olemme keränneet ekosysteemiin liittyviä ajatuksia ja kommentteja eri toimijoilta, jotta voisimme luoda kaikille osapuolille reilut pelisäännöt ekosysteemissä toimimiseen, kertoo Kirsi. Ensimmäistä versiota on työstetty pitkin kevättä ja syksyllä DigiOne ekosysteemin pelisäännöt 1.0 tulevat julkisiksi.

DigiOne ekosysteemin laajentumisen näkökulmasta toinen erittäin tärkeä näkökulma on palveluntuottajien ottaminen mukaan ekosysteemiin. Isoja hankintoja on jo lähtenyt liikkeelle ja lisää on vielä luvassa. – Koko EdTech-yrityskentän näkökulmasta tärkeintä on kuitenkin se, miten pitkässä juoksussa DigiOne-ekosysteemiin voi jatkossa liittyä ja miten mahdollisimman paljon toimijoita saadaan mukaan. Syksyllä alamme tarkemmin suunnitella sitä, kuinka erilaiset kaupalliset toimijat voisivat liittyä DigiOne-ekosysteemiin kehittämään ja testaamaan palveluitaan DigiOnen hiekkalaatikolla eli testiympäristössä vuoden 2022 aikana, summaa Kirsi.

Toiminnan muutoksen päämääränä oppiminen ja hyvinvointi

– Vielä ehkä kaikkein tärkein asia, Kirsi miettii. Toiminnan muutoksen neuvonantajat ja kuntien omat koordinaatioryhmät toimivat todella tärkeässä roolissa, jotta haluttu toiminnan muutos saadaan aidosti aikaan. – DigiOne ei ole teknologiaharjoitus, vaan ennen kaikkea tavoitteena on toiminnan muutos koulujen ja oppilaitosten arjessa. Sitä tärkeintä eli oppijan oppimista ja hyvinvointia ei saa missään kohdin unohtaa! Jos tavoiteltua toiminnan muutosta ei saavuteta, ei myöskään teknologiasta ole hyötyä. Häntä ei saa alkaa heiluttaa koiraa, painottaa Kirsi blogikirjoituksessaan.

– DigiOne on kuin tutkimusmatka, jonka lopullinen määränpää ei ole täysin selvillä, miettii Kirsi. – Joka päivä opimme ja oivallamme uusia asioita ja tarkennamme sen mukaan kurssia. Olemme oppineet tekemään yhteistyötä ja rakentaneet luottamusta, vaikka välillä on myrskynnytkin matkalla. Lämpimät kiitokset kaikille teille, jotka olette olleet tutkimusmatkallamme mukana. Yhdessä olemme todellakin enemmän, kiittää Kirsi kaikkia mukanaolijoita.

Oppimisen uusi ekosysteemin – Rakennamme yhdessä kansallisen digitaalisen palvelualustan ja luomme sen ympärille koulutuksen ekosysteemin. Haluamme yhdessä edistää toiminnan muutosta, oppimista ja hyvinvointia. #DigiOneFi

Teksti on muokattu DigiOne-blogikirjoituksesta, joka on julkaistu 23.6.2021. Lisää DigiOnen kuulumisia ja ajankohtaisia uutisia DigiOnen verkkosivuilta, www.digione.fi

Avainsanat

KehittäminenHankkeetYhteistyöDigitaalisuus