Eskarien, ekaluokkalaisten ja opiskelijoiden syyslukukausi käynnistyi 11.8.2021

Uutinen

Asiasanat

KoulutusVarhaiskasvatusLapsiperheetNuoret

Elokuussa moni lapsi ja nuori aloittaa uuden vaiheen elämässään, kun eskarit, koulut ja opinnot alkavat. Valtaosalla syyslukukausi käynnistyy keskiviikkona 11.8.

Nuori koululainen pitää itse piiretyn kuvan käsissä.

Kuva: Pekko Vasantola

Esiopetuksen aloittaa Vantaalla 2996 lasta. Yksivuotiseen esiopetukseen on ilmoittautunut 2532 lasta. Osa vantaalaislapsista osallistuu kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun. Kaksivuotiseen esiopetuskokeiluun on valittu mukaan 464 lasta.

Myös perusopetuksen syyslukukausi alkaa keskiviikkona, jolloin koulutaipaleen aloittaa noin 2500 ekaluokkalaista. Ensimmäisen luokan opetusta on Vantaalla 33 koulussa.

Vantaan lukioiden ja ammattiopisto Varian syyslukukausi alkaa huomenna keskiviikkona. Ammattiopisto Varian ensimmäisen vuoden opiskelijat aloittivat opintonsa jo viime viikon keskiviikkona. Vantaan kaupungilla on viisi suomenkielistä ja yksi ruotsinkielinen päivälukio. Niihin valittiin yhteensä 1271 uutta opiskelijaa. Lukio-opintoja voi suorittaa myös Vantaan aikuislukiossa ja Sotungin etälukiossa, joissa noudatetaan aikuisten lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaa. Ammattiopisto Variassa aloittaa opintonsa 1216 opiskelijaa neljässä eri toimipisteessä.

Toivotamme kaikki uudet lapset ja nuoret lämpimästi tervetulleeksi oppimaan Vantaalle!

Avainsanat

Koulun aloitusSyksyLukukausiEskariEkaluokka