Roboboost avasi teknologian mahdollisuuksia

Uutinen

Robotiikka kannattaa ottaa hyötykäyttöön, ja Roboboost-hanke vauhditti asiaa Vantaalla! Varian opiskelijat tutustuivat hyvinvointiteknologiaan ja esittelivät yrityksille sen hyödyntämistä. Lisäksi robotiikkatietoutta ja -osaamista jaettiin esimerkiksi tapahtumien kautta.

Lapsi ja robotti.

Kun 6Aika-hanke Roboboost käynnistyi huhtikuussa 2020, sen avulla tartuttiin havaittuun haasteeseen. Robotiikka ja sen oheisteknologiat tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia, mutta sekä oppilaitokset että työelämä kaipaavat niiden hyödyntämisessä tukea ja koulutusta. Roboboost syntyi törmäyttämään osaajia, oppilaitoksia ja työpaikkoja sekä jakamaan tietoa eri alojen välillä. 

– Me Vantaan ammattiopisto Variassa lähdimme vastaamaan tarkasti näihin tavoitteisiin, Roboboost-osahankkeen projektipäällikkönä toiminut Henna Varonen kertoo. 

– Loimme kumppanuuksia työelämään sekä yrityksiin ja teimme oppilaitosyhteistyötä Metropolian ja Laurean ammattikorkeakouluopiskelijoiden kanssa. Järjestimme koulutusta ja lähdimme paikkaamaan hoitajilla havaittua hyvinvointiteknologian osaamisvajetta viemällä osaamista työpaikoille. Lisäksi järjestimme opiskelijoiden kanssa vajaat 40 erilaista tapahtumaa, ja jaoimme tietoutta messuilla ja webinaareissa. 

Videolla Add Secure Smart Care Oy kertoo, miten yritys on hyötynyt yhteistyöstä Varian kanssa.

Hyvinvointiteknologiaan tutustuttiin tarvelähtöisesti 

Reilut kaksi vuotta kestäneen hankkeen aikana sekä Varian lähihoitajaopiskelijat että tieto- ja viestintätekniikan opiskelijat kouluttautuivat hyvinvointiteknologian aiheisiin. Yritysyhteistyö oli opintokokonaisuuksien suunnittelussa ja toteutuksessa tärkeässä roolissa, sillä opittavien asioiden haluttiin vastaavan sekä oppilaitosten että työelämän tarpeisiin.  

– Mukana oli 25 yritysyhteistyökumppania: esimerkiksi laitevalmistajia, hoivatyöhön keskittyviä yrityksiä ja turvallisuustyön yrityksiä. Yksi kumppaneistamme oli Vantaan kaupunki, josta osallistui yhteensä 10 hoiva-alan ja päivätoiminnan yksikköä sekä vanhustenkeskusta, Henna Varonen kertoo. 

Yritykset kaipaavat hyvinvointiteknologian osaamista 

Opiskelijat veivät oppimaansa yrityksiin harjoittelujen kautta. Kullekin työpaikalle räätälöitiin juuri sille hyödyllistä toimintaa, joten harjoittelukohtaiset työtehtävät vaihtelivat runsaasti. Opiskelijat saattoivat esimerkiksi esitellä henkilöstölle hyvinvointiteknologiaa ja auttaa miettimään, millaiset tuotteet eri asiakasryhmille voisivat soveltua. He saattoivat myös tuottaa asiakkaille toimintaa laitteiden avulla tai antaa digitukea. 

Harjoitteluissa selvisi, että monilla työpaikoilla hyvinvointiteknologian osaamisesta oli pulaa. Tukea kaivattiin toisinaan myös perusdigitaidoissa, kuten Teamsin tai sähköpostin tehokkaassa käytössä. 

"Harjoittelusta saamiensa kokemusten perusteella yksi mukana ollut yritys palkkasi henkilön hyvinvointiteknologiatyöhön. Olisikin hienoa, jos yrityksillä olisi rohkeutta ja kokeilumieltä rekrytoida työntekijä tai opiskelija tekemään hyvinvointiteknologiatyötä. Hänen työpanostaan voitaisiin jakaa vaikka muutaman yksikön kesken"

Teknologia tukee toimintaa 

Varonen kannustaa yrityksiä hyödyntämään oppilaitosyhteistyön mahdollisuudet myös jatkossa, sillä niistä on iloa kaikille. Opiskelijoille esimerkiksi harjoittelut antavat kokemusta ja kontakteja. Yritykset puolestaan voivat ammentaa yhteistyöstä ajantasaista tietoa, sillä hyvinvointiteknologian kirjo on laaja ja se kehittyy jatkuvasti. 

Toimintaan aktivoivien laitteiden kuten Paro-hyljerobotin ja VR-lasien lisäksi hyvinvointiteknologiaa ovat yhtä lailla lääkeannostelurobotit, erilaiset urheilukellot ja mittarit sekä erilaiset oppimisympäristöt. Tai miltä kuulostaisi lusikka, joka auttaa syömään – tai pakastin-kiertoilmauuni-yhdistelmä, joka toimii kätevänä ateriapalveluna? 

– Hyvinvointiteknologiaan liittyy myös eri näkökulmia. Palveluiden asiakkaat voivat teknologian avulla säilyttää esimerkiksi toimintakykynsä pidempään. Palveluiden työntekijöille ratkaisut voivat säästää työaikaa tai auttaa heitä ylläpitämään työkykyä. Esimerkiksi nostoliivit ovat monelle hyvä apua hoivatyöhön, Henna Varonen toteaa. 

Roboboost käynnisti myös dronetekniikka-yhteistyötä 

Varian Roboboost-osahankkeessa päästiin alkuun myös dronetekniikan koulutustarpeisiin vastaamisessa. Toiminta käynnistyi odotettua hitaammin, sillä hankkeen aikana voimaan tuli dronelennätystä koskeva lakimuutos. Nykyään Traficom edellyttää jokaiselta koneita lennättävältä omaa lennätyslupaa.  

"Dronetekniikka on tulevaisuuden ala, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi rakennusteollisuudessa ja logistiikassa. Variassa vastataan alaa koskeviin koulutus- ja työelämätarpeisiin myös jatkossa"

– Nyt meillä kuitenkin lupa siihen, että dronekoulutuksiin osallistuvat voivat lennättää koneita opettajan seurassa. Ehdimme hankkeen puitteissa pilotoida yhden koulutuksen ja käynnistellä aiheeseen liittyvää yhteistyötä. Dronetekniikka on tulevaisuuden ala, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi rakennusteollisuudessa ja logistiikassa. Variassa vastataan alaa koskeviin koulutus- ja työelämätarpeisiin myös jatkossa, Henna Varonen sanoo. 

Oppeja voidaan mallintaa ja monistaa 

Roboboost-hanke päättyi toukokuussa 2022, mutta hankkeessa aloitettu työ kantaa hedelmää vielä pitkään. Sekä dronetekniikka että hyvinvointiteknologia ovat tulevina vuosina osa Varian koulutuspalettia ja sen tekemää verkostoyhteistyötä. Myöskään hankkeessa luodut koulutuspolut ja työpaikoilla toteutetut harjoittelut eivät jää kertaluontoisiksi. Yhteistyön malleja voidaan monistaa, ja Roboboostin synnyttämä hyvinvointiteknologian koulutuskokonaisuus on versioitavissa eri alojen opiskelijoille. 

Yritykset voivat myös hankkia Variasta koulutusta lyhyenä ostopalveluna. Tarjolla on sekä hyvinvointiteknologiaan että dronetekniikkaan liittyviä koulutuksia. 

"Tarjoamme 1–2 päivän koulutuksia, jotka ovat heti varattavissa. Opettajamme hoitavat koulutukset, ja opiskelijamme voivat olla koulutuksissa tukena laitteiden kanssa"

Roboboost-hanketta rahoittivat 6Aika, Euroopan sosiaalirahasto ESR sekä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY. 

 

Avainsanat

HankkeetRobotiikkaOppiminenBusiness Vantaa