Yhteishaku toiselle asteelle päättyi - Vantaan lukiot ja Varia kiinnostivat hakijoita

Uutinen

Asiasanat

KoulutusAsukkaatYhteistyökumppanit

Yhteishaku lukioihin, ammatilliseen koulutukseen ja TUVA-koulutukseen päättyi 21.3.2023. Vantaan lukiot ja ammattiopisto Varia olivat alustavien hakijatietojen mukaan 2312 nuoren esisijaisena hakutoiveena. Variaan hakeneiden määrä kasvoi edellisvuodesta selvästi.

Opiskelijoita luokassa

Kuvituskuva. Kuvaaja Sercan Alkan

Vantaan kaupungin toisen asteen oppilaitoksiin ensisijaisesti eli ensimmäisenä hakutoiveenaan hakeneista nuorista 55 % pyrki lukiokoulutukseen, 43 % ammatilliseen koulutukseen ja 2 % tutkintoon valmentavaan eli TUVA-koulutukseen.

Vantaalla perusopetuksen päättää tänä keväänä noin 2700 oppilasta. Oppivelvollisuuden laajeneminen tuli voimaan vuonna 2021. Oppivelvollisuuden laajentumisen myötä perusopetuksen päättävät nuoret ovat velvoitettuja hakemaan perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen. Asuinkunta tukee opiskelupaikan löytämisessä, mikäli nuori jää yhteishaussa ilman koulutuspaikkaa. 

Kiinnostus Varian ammatilliseen koulutukseen kasvoi 

Vantaan ammattiopisto Varian tutkintoon johtaviin koulutuksiin haki tämän vuoden yhteishaussa 996 ensisijaista hakijaa. Määrä kasvoi edellisvuodesta 99 hakijalla. Ensisijaisia hakijoita aloituspaikkaa kohden oli 1,13. Lentokoneasennuksen perustutkinto oli jälleen Varian suosituin hakukohde, sinne ensisijaisia hakijoita oli 6,13 aloituspaikkaa kohden. Myös sähkö- ja automaatioala kiinnosti hakijoita. Hiekkaharjun toimipisteen sähkö- ja automaatioalan perustutkintoon oli 4,10 ensisijaista hakijaa aloituspaikkaa kohden ja Myyrmäen toimipisteeseen oli 1,42 ensisijaista hakijaa aloituspaikkaa kohden. Myös talotekniikan perustutkinto, hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto ja tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto nostivat suosiotaan selvästi verrattuna viime vuoteen.   

Vantaan lukioiden erityislinjat suosittuja 

Vantaan lukioihin ensisijaisia hakijoita oli 1266. Lukioihin oli tänä keväänä 0,94 ensisijaista hakijaa aloituspaikkaa kohden. Vantaan lukioiden erityislinjat kiinnostivat hakijoita: suosituin hakukohde oli Tikkurilan lukion IB-linja. IB-linjalle ensisijaisia hakijoita oli 2,07 aloituspaikkaa kohden. Toiseksi suosituin hakukohde oli Vaskivuoren lukion musiikkilinja, jonne ensisijaisia hakijoita oli 1,79 aloituspaikkaa kohden. Yleislinjoista suosituin oli Sotungin lukiossa. Myös Lumon ja Martinlaakson lukioiden yleislinjojen ensisijaisten hakijoiden määrät kasvoivat edelliseen vuoteen nähden.  

Tutkintoon valmentavaa eli TUVA-koulutusta neljässä oppilaitoksessa 

TUVA-koulutukseen haettiin yhteishaussa Vantaalla toista kertaa. 3.8.2022 alkaneessa TUVA-koulutuksessa yhdistyy aiemmat perusopetuksen lisäopetus, lukioon valmistava koulutus ja tutkintokoulutukseen valmentava koulutus. Vantaan TUVA-opintoihin haki 50 ensisijaista hakijaa.  

Koulutusta järjestetään Vantaalla hallinnollisesti Varian alaisuudessa, mutta opiskelu toteutetaan neljässä oppilaitoksessa: Varian Hiekkaharjun toimipisteessä, Tikkurilan lukiossa, Lumon lukiossa ja Vaskivuoren lukiossa. Toimipiste määräytyy opiskelijan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman perusteella. Jatkuva haku TUVA-koulutukseen käynnistyy heti yhteishaun tulosten saapumisen jälkeen kesäkuussa. 

Opiskelijavalinta 

Lukioihin, ammatilliseen koulutukseen ja tutkintokoulutukseen valmentavaan TUVA koulutukseen valittujen nimet julkaistaan aikaisintaan 15.6.2023. 

Vantaan lukioiden hakijamäärät

Lukio

Aloituspaikat

ensisijaiset hakijat

hakijat per aloituspaikka

Lumon lukio

     

Yleislinja

197 154 0,78
       

Martinlaakson lukio

     

Yleislinja

 

148 151 1,02

Luonnontiedelinja

30 50 1,67
       

Sotungin lukio

     

Yleislinja

80 86 1,08

Urheilulinja

64 43 0,67
       

Tikkurilan lukio

     

Yleislinja

384 388 1,01

IB-linja

30 62 2,07
       

Vaskivuoren lukio

     

Yleislinja

293 199 0,68

Medialinja

24 31

1,29

Musiikkilinja

33 59 1,79

Tanssilinja

7 11 1,57
       
Suomenkieliset lukiot yhteensä 1290 1234 0,96
       

Helsinge gymnasium

54 32

0,59

       
Kaikki yhteensä 1344 1266 0,94

 

Ammattioppilaitos Varian hakijamäärät

Opetusala

Aloituspaikat

ensisijaiset hakijat

hakijat per aloituspaikka

Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto 24 31 1,29
Ajoneuvoalan perustutkinto 80 90 1,14
Elintarvikealan perustutkinto 22 25 1,13
Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto 20 19 0,95
Lentokoneasennuksen perustutkinto 16 98 6,13
Logistiikan perustutkinto 110 93 0,85
Pintakäsittelyalan perustutkinto 40 19 0,48
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto 20 11 0,55
Rakennusalan perustutkinto 63 49 0,78
Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto (Hiekkaharju) 20 82 4,10
Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto (Myyrmäki) 60 85 1,42
Talotekniikan perustutkinto 60 88 1,47
Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto 75 78 1,04
Turvallisuusalan perustutkinto 46 20 0,43
Hius- ja kauneudenalan perustutkinto,  44 56 1,27
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (Myyrmäki) 46 42 0,91
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (Koivukylä) 72 59 0,82
Ravintola- ja catering-alan perustutkinto 40 32 0,80
Matkailualan perustutkinto 24 19 0,79

Yhteensä

882 996 1,13

Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA)

Opetusala

Aloituspaikat

Ensisijaiset hakijat

hakijat per aloituspaikka

TUVA-koulutus  165 50 0,30

Avainsanat

YhteishakuToisen asteen koulutusLukiotVaria