Käyttöhuoneet mahdollisena ratkaisuna huumekuolemien ja -haittojen ehkäisyssä

Blogi Kädet sotessa

Tänään (31.8.) vietetään kansainvälistä yliannostuskuolemien ehkäisyn päivää. Kyseinen päivä otettiin käyttöön jo vuonna 2001 Australiassa ja on sen jälkeen levinnyt kansainväliseksi päiväksi. Tänään on hyvä uhrata ajatus asialle, vaikka se ei omassa elämänpiirissä tai ympäristössä näkyisikään. Työssämme asunnottomien parissa huumekuolemat, yliannostukset, pistosinfektiot ja verivälitteiset sairaudet näkyvät jatkuvasti.

Katu, joka reunoilla on puita

31.8. vietetään kansainvälistä yliannostuskuolemien ehkäisyn päivää.

Sisältö

Suomessa kuoli huumeisiin 258 henkilöä vuonna 2020 [1]. Yli kolmannes heistä oli alle 25-vuotiaita. Etenkin nuorten huumekuolemien määrä on ollut hälyttävässä kasvussa, jota oli 35% vuodesta 2019. [2] Inari Viskari ja Sanna Kailanto [3] THL:stä huomauttavat huumekuolemia käsittelevässä blogitekstissään, että liikenteen suhteen Suomessa on tavoitteena nolla kuolemaa. Miksi huumekuolemien vähentämiseksi ole vastaavaa valtakunnallista strategiaa?

THL on nostanut omassa huumekuolemien ehkäisyn toimenpide-ehdotuksessaan [4] esille muun muassa valvotut käyttöhuoneet ja naloksonin (opioidien vasta-aine) jakelun laajentamisen. THL on laatinut selvityksen  [5] käyttöhuoneiden tarpeellisuudesta. Myös Helsingin kaupunki on ottanut kantaa käyttöhuoneiden puolesta omassa selvityksessään [6]. Kummastakin näistä on tehty kansalaisaloite lain muuttamiseksi. Valvottujen käyttöhuoneiden osalta kansalaisaloite saavutti tarvittavat 50000 kannatusilmoitusta. Naloksonin kotijakelun osalta kansalaisaloite on avattu 13.08.2022. [7, 8].

Käyttötiloja koskevassa tutkimuksessa on todettu, että käyttäjäkunta on pääsääntöisin marginaalisinta ja hankalimmin tavoitettavaa osaa huumeiden käyttäjistä [5, 6, 9]. Tällä ryhmällä huumeiden käyttö tapahtuu usein kaduilla, joka aiheuttaa omat haittansa kaikille muillekin kadun käyttäjille. Uskoisin, että suurin osa kansalaisista toivoo, ettei käyttö tapahtuisi kaduilla, puistoissa ja porttikongeissa ja ettei käytettyjä neuloja sekä ruiskuja löytyisi julkisista tiloista. Tällaisten yhteiskunnallisten haittojen on todettu vähentyneen käyttöhuoneiden myötä esimerkiksi Tanskassa [10] ja haittojen on arvioitu vähenevän myös Suomessa [5, 6].

Käyttöhuoneilla voitaisiin tuoda monenlaista turvaa käyttäjien arkeen. Läsnä oleva terveydenhuollon ja sosiaalihuollon henkilökunta voisi tarjota monenlaista ohjausta ja neuvontaa ja pyrkiä saattamaan käyttäjiä sellaisten palveluiden piiriin, joilla käyttäjät voisivat päästä irti riippuvuuksistaan tai ainakin vähentää haittoja merkittävästi. Katkaisuhoito, laitoskuntoutus, korvaushoito, sekä muut terveyden- ja sosiaalihuollon palvelut olisivat helpommin saavutettavissa henkilöille, jotka ovat muuten palveluiden ulkopuolella. Muun muassa Portugalissa on todettu, että suurin este hoitoon hakeutumiselle ennen dekriminalisointia oli pidätyksen ja rangaistuksen pelko [9]. Käyttöhuoneet mahdollistaisivat matalan kynnyksen hoitoon hakeutumisen ilman sanktioiden pelkoa. Kokemusta käyttöhuoneista on maailmanlaajuisesti jo 36 vuoden ajalta [5].

Käyttötiloissa neulat hävitetään asianmukaisesti ja käyttäjä saa puhtaat välineet, jolloin myös tautien leviämistä voidaan estää. Suurin osa Helsingin selvityksessä tehtyyn kyselyyn vastanneista toivoi matalan kynnyksen sosiaali- ja terveyspalveluita käyttötilojen yhteyteen [6]. Helsingin selvitys [6] kattoi 364 käyttäjää, jossa käyttötilat saivat vahvaa kannatusta. Kaikkien näkökulmien on hyvä päästä osaksi keskustelua, mutta uskon tutkimustulosten ja tutkimusten sisältämien lukuisten käyttäjien haastatteluiden useista maista antavan parempaa tietoa kuin yksi yksittäinen esiin tuotu mielipide.

Yhtenä käyttöhuoneita vastaan puhuvana tekijänä mainitaan (mm. Ylen haastattelema henkilö) se, että Suomessa suurin osa yliannostuksista tapahtuu opioidien ja rauhoittavien lääkkeiden yhteisvaikutuksesta ja henkeä uhkaava tila saattaa syntyä vielä tunteja käyttöhuoneista lähdön jälkeen [5]. Käyttöhuoneet eivät niin ikään estä niiden palveluiden ulkopuolella olevien käyttäjien yliannostuksia. Kuitenkin jokainen pelastettu henki tai raaja on arvokas, kuten THL selvityksessään [5] toteaa. Tämän vuoksi on syytä arvioida myös naloksonin jakelun käyttäjille mahdollisesti tuomat hyödyt ja haitat.

Olen kuullut pelkoja, että käyttöhuoneet lisäisivät huumeiden käyttöä tai helpottaisivat niiden käytön aloittamista. Helsingin selvityksessä [6] käyttäjät nostivat esille riskin nuorten ”huumeidenkäytön harjoittelusta” mutta tarjosivat tähän myös ratkaisuehdotuksia, muun muassa vertaisohjauksen keinoja ja sitä, että käyttöhuoneita ei sijoitettaisi nuorten toimintojen läheisyyteen. Kansainvälisesti suuresta osasta käyttöhuoneita on rajattu ulos alaikäiset ja ensi kertaa pistävät. Myös huumeiden myyminen ja/tai vaihtaminen on tiloissa kansainvälisesti kielletty.

Myös NIMBY-ilmiö, eli” Not in my back yard-ajattelu” nousee esiin. Käyttöhuoneet keskitettäisiin luultavasti alueille, joissa käyttäjiä liikkuu muutenkin paljon. Tämä herättää vastustusta tällaisilla alueilla asuvien joukossa.  Pelkona on, että käyttäjät siirtyisivät lähelle käyttöhuoneita ja lisäisivät häiriökäyttäytymistä alueilla. Ne, jotka ovat käyttäneet aikaisemmin asunnoissaan, tuskin siirtyvät käyttöhuoneisiin. Käyttöhuoneet voisivat kitkeä nimenomaan julkisessa tilassa tapahtuvaa käyttöä. Käyttäjien keskittyminen lähelle käyttöhuoneita ja sen mahdollisesti tuomat haitat ovat toki mahdollisia. NIMBY-ilmiö on esitetty myös toisin päin – kun käyttäjät siirtyisivät käyttöhuoneisiin, olisivat he myös poissa silmistä ja ongelma olisi ”lakaistu maton alle”. Kritiikkinä tähän on esitetty muun muassa sitä, ettei hoitoketjun parantamiseen tai käytön ennaltaehkäisyyn enää panostettaisi ongelman ollessa näkymättömissä.

Myös kustannukset nousevat keskusteluissa esille. Tätä pistohuoneisiin ”sijoittamista” arvosteli myös Ylen esiintuoma entinen käyttäjä [11]. Täytyy muistaa, että myös pistosinfektioiden ja yliannostusten hoito on hyvin kallista, osa näistä kustannuksista voisi siirtyä käyttöhuoneiden ylläpitoon. Kustannushyötyjä- tai haittoja ei pysty tässä vaiheessa aukottomasti arvioimaan, mutta ainakin osin tapahtuisi kustannusten siirto korjaavasta hoidosta ennaltaehkäisevään toimintaan. Myös poliisin, oikeuslaitoksen ja vankeinhoitolaitoksen resurssia vapautuisi merkittävästi, mikäli käytöstä tai hallussapidosta ei enää rankaistaisi. 

Lainsäädäntömme on vielä hyvin ristiriitainen suhteessa käyttötiloihin. Nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista tätä, koska huumeiden käyttö ja hallussapito on rangaistavaa. [6]. Yksi vaihtoehto voisi olla tilapäinen laki [5, 6], jolloin käyttöhuoneiden hyötyjä ja haittoja pystyttäisiin arvioimaan kokeilujakson turvin ja niin saataisiin kattavampaa tietoa lopullisempaa päätöksentekoa varten. Mikäli kansainväliset merkit pitävät paikkansa, hyödyt olisivat haittoja suuremmat.

Käyttäjien rankaisusta voidaan olla montaa mieltä, mutta henkilökohtaisesti näen siinä useita ongelmia. Riippuvuus on usein jo itsessään suuri taakka, rankaiseminen lisää vastakkainasettelua, vankilakäyttö altistaa veloille ja kytköksille järjestäytyneeseen rikollisuuteen, lisää huumevelkoja ja niin edelleen.  Monella käyttäjällä on myös hyvin rikkonainen tausta ja traumoja on pyritty hoitamaan päihteillä, mutta riippuvuuden synnyttyä poispääsy ei ole helppoa. Ongelmakäyttäjät tarvitsevat hoitoa, eivät rangaistuksia. On myös oleellista, että heidän ihmisarvonsa tunnustetaan, mahdollisuus palveluihin ilman rangaistuksen pelkoa tarjotaan ja kuolemia voidaan ehkäistä. Syrjäytyneen syrjäyttäminen entisestään vain pahentaa kierrettä, eikä tarjoa avaimia hoitoon hakeutumiseen ja kuntoutumiseen.

Käyttöhuoneet voisivat vähentää inhimillistä kärsimystä ja ehkäistä kuolemia, tarjota helpomman väylän hoitoon ohjautumiselle, vähentää yhteiskunnallisia haittoja ja auttaa kohdentamaan yhteiskunnan varoja tuloksellisemmin. Asiaan toki liittyy monia tekijöitä ja näkökantoja, mutta uskon 36 vuotisen historian, sen mukaisten tutkimustulosten ja tilojen käyttäjien haastatteluiden myös puhuvan selkeää kieltä hyödyistä. En näe, miksi Suomi olisi poikkeus tässä suhteessa.

Jussi Kaijala, Sosiaalityöntekijä, Asunnottomuuden ehkäisyhanke

Lähteet:

  • [1] https://www.stat.fi/til/ksyyt/2020/ksyyt_2020_2021-12-10_kat_006_fi.html
  • [2] https://www.ept-verkosto.fi/overdose-awareness-day/
  • [3] https://blogi.thl.fi/huumeisiin-kuolee-joka-viikko-yli-nelja-ihmista-yksikin-kuolema-on-liikaa/
  • [4] https://thl.fi/fi/web/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/huumeet/huumetutkimus/huumetyota-meilla-ja-maailmalla/opioidien-yliannostuskuolemien-ehkaisy
  • [5] https://thl.fi/fi/web/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/huumeet/huumetutkimus/huumetyota-meilla-ja-maailmalla/huumeiden-kayttohuoneet
  • [6] https://dev.hel.fi/paatokset/media/att/3c/3c1dcca3a2e353199ebe33502aa9417a63ef015b.pdf
  • [7] https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9890
  • [8] https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11082
  • [9] https://www.cato.org/sites/cato.org/files/pubs/pdf/greenwald_whitepaper.pdf
  • [10] https://www.npr.org/sections/parallels/2013/12/16/246606797/denmarks-fix-rooms-give-drug-users-a-safe-haven?t=1660629709773
  • [11] https://yle.fi/uutiset/3-12578033

Avainsanat

PäihteetPäihdehoitoSosiaalityö