Suomi on edelleen EU:n kärkisijoilla itsemurhissa - Itsemurhan tehneiden muistopäivää vietetään 20.11.2022

Maailmanlaajuisesti itsemurhia tehdään 3 jokaista kahta minuuttia kohden [1]. Suomessa tehdään yli 700 itsemurhaa vuosittain. Itsemurhien määrä on Suomessa vähentynyt radikaalisti vuodesta 1990, jolloin itsemurhia tehtiin yli kaksinkertainen määrä nykyiseen verrattuna, jopa 1500 vuodessa. [2]. Suomi oli tuolloin maailman tilastojen epäkiitollisilla kärkisjoilla. Vielä nykyäänkin Suomi on EU-tilastojen kärkipaikoilla, vain Baltian maat ja Belgia edellään. Toisaalta Suomi on arvioitu viisi kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Miksi itsemurhia tehdään kuitenkin suhteellisen paljon?

1980-luvulla itsemurhien määrä oli Suomessa korkea talouden hyvästä tilasta riippumatta. Syiksi on arvioitu muun muassa lisääntynyttä alkoholin kulutusta ja heikkoja mielenterveyspalveluita. Panostukset mielenterveyden hoitoon 1980–1990-luvuilla tuottivat tuloksia ja itsemurhien määrä saatiin kääntymään laskuun. Laskusuunta on jatkunut siitä asti, muutamia piikkejä lukuun ottamatta. [3]. Siitä huolimatta itsemurhien määrä on hälyttävän korkea verrattuna muihin Euroopan maihin.

Jo Émile Durkheim nosti yhdeksi itsemurhan yleisimmäksi syyksi yhteisöllisyyden rapautumisen. Uskon tämän olevan edelleen validi ajatus ja syrjäytymisen sekä yksinäisyyden olevan monen lopullisen ratkaisun takana. Koulukiusaaminen, seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivallan uhrina oleminen, päihdeongelmat, mielenterveyden häiriöt ynnä muut vastaavat tekijät ovat usein taustalla. Näihin kaikkiin tekijöihin liittyy yhteisöllinen häpeä. Edellä mainitut asiat ovat tabuja, joten niistä puhuminen on vaikeaa eivätkä kaikki tiedä kenen puoleen kääntyä. Silloin ihminen on usein hyvinkin yksin ongelmiensa kanssa. Traumatausta, häpeä, stigma ja puhumattomuus muodostavat helposti itseään syventävän kehän.

Itsemurha ja itsetuhoiset ajatukset ovat edelleen tabu. Itsemurha on edelleen rikos noin puolessa maailman valtioita, Suomessa dekriminalisointi on tapahtunut 1800-luvun lopussa [4]. Yhteiskunnan asenteet eivät ole muuttuneet vieläkään tarpeeksi. Jos yhteiskunta ei edes yritä ymmärtää itsemurhaa ajattelevia tai yrittäneitä, rajataan samalla itsetuhoinen henkilö yhteisön ulkopuolelle. Tämä itsessään lisää yksinäisyyttä, kokemusta ymmärtämättömyydestä ja häpeää.

Vaikka itsemurha on yksilön ratkaisu, koskettaa se aina suurempaa joukkoa. Suru jää meille, joiden läheiset ovat itsemurhan tehneet. Liian usein törmätään myös itsemurhan tehneen syyllistämiseen. Negatiiviset tunteet voivat olla osa surutyötä, mutta ne eivät saisi ohjata yhteiskunnallista keskustelua. Itsemurhan tehneen tuomitseminen on kestämätöntä, koska se entisestään vaikeuttaa itsemurhaa aikovien avun hakemista tuomitsevalla asenteella. Itsemurhaa yrittänyt tai aikova ei missään nimessä kaipaa syyllistämistä, vaan ymmärrystä, kuuntelijaa, läheisyyttä ja ohjausta oikeiden auttavien tahojen piiriin.

Itsemurhan tehneiden läheiset kohtaavat monenlaisia tunnereaktioita, kuten surua, vihaa, epätoivoa ja syyllisyyttä. Täytyy muistaa, että myös näihin tunteisiin on oikeus. Myös itsemurhan tehneiden läheiset tarvitsevat osakseen ymmärrystä, tukea, kriisiapua ja palveluita. Tunteiden taakka ei saisi jäädä yksin surijan kannettavaksi, vaan heidät tulisi huomioida läheisensä menettäneinä. Kaikkein vaarallisimpana tässä koen sen, jos syyllisyydelle heitetään bensaa liekkeihin. Surija ei ole vastuussa läheisensä ratkaisusta.  Surun kanssa on jo tarpeeksi vaikeaa ilman, että ympäristö syyllistää ja tuomitsee.

Vaikka mielenterveyspalveluiden tilanne on parantunut 1980-luvun alkupuolelta alkaen, on hoitoon pääsy ja pitkäkestoisen hoidon saaminen edelleen liian hankalaa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden kiireinen maailma saattaa osaltaan aiheuttaa haasteen sille, että henkilöiden avun tarve havaittaisiin ajoissa. Palvelujärjestelmän hitaus, haasteet saada palveluita, vähättelevät asenteet ja ammattilaisten inhimillinen haaste kohdata näitä tilanteita vaikuttavat mukana. Kohtaamisen haasteet uskoakseni johtuvat pitkälti yhteiskunnan asenteista, jotka meihin on istutettu. Täytyy kuitenkin sanoa, että minulla on todella hyviä kokemuksia yhteisyöstä terveydenhuollon kanssa tilanteissa, joissa itsemurha-ajattelu on tullut esille asiakkaan tuomana tai riski on tunnistettu muuten. Reagointi on ollut nopeaa. Arvostan myös sosiaalialan ammattilaisten kohtaamiskykyä ja tarkkanäköisyyttä, mutta tietoisuutta tarvitsee silti lisätä ja toimintakäytäntöjä kehittää.

Mitä voisimme sosiaalihuollossa tehdä, jotta itsemurhia voitaisiin vähentää? Terveydenhuolto tekee ison osan ehkäisytyöstä, mutta sielläkin on varmasti kehitettävää. Ajattelen asiaa nyt kuitenkin ennen kaikkea oman sektorini, sosiaalihuollon, kautta. Uskon, että lisäkoulutus voisi tuoda herkkyyttä ja kykyä tunnistaa riskitilanteita, mutta myös vahvistaa kykyä kohdata itsemurhaa pohtivia henkilöitä ja itsemurhan tehneiden omaisia. Keskusteluun tulisi tuoda se, miksi toiset aiheet ovat tabuja ja niitä väistellään, miten voisimme rikkoa tämän puhumattomuuden kehän. Sosiaalityön tehtäviin lukeutuu rakenteellisten asioiden tuominen yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja tämä teema on yksi niistä. Uskon, että ennaltaehkäisevien palveluiden vahvistaminen, integroivat palvelut ja aito pyrkimys sosiaalisuuden lisäämiseen voisivat olla avaintekijöitä tilanteen parantamisessa. Kohtaavia palveluita tulisi olla aina saatavilla, joihin voi kävellä hädän hetkellä. Tiedän, että kaikkia näitä palveluita jo on, mutta koen, että niitä tulisi entisestään vahvistaa ja itsemurhien suhteen tavoitteen tulisi olla nolla, vaikka tavoite ei ole välttämättä realistinen.

Terveyspalvelut ja sosiaalipalvelut eivät pysty tähän työhön yksin. Jotta itsemurhia voitaisiin entisestään vähentää, tarvittaisiin voimakkaampaa puuttumista itsemurhaan johtaneisiin syihin, kuten koulukiusaamiseen. Tabujen rikkomisen tulisi olla koko yhteiskunnan tehtävä. Myös medialla on iso vastuu yhteiskunnalliseen puheeseen vaikuttamisesta.

Pyydän tällä kirjoituksella, että jokainen tämän lukenut pohtisi työnsä kautta, miten yleiseen ilmapiiriin voisi vaikuttaa ja millaisesta ammatillisesta kehityksestä voisi olla hyötyä tämän teeman ympärillä. Ja pyydän Vantaan kaupungilta sekä tulevalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelta itsemurhien ehkäisyn strategiaa, jolla voitaisiin tehostaa kansallisen strategian vaikutuksia. Voisimme olla sloganiamme noudattaen paras hyvinvointialue itsemurhien ehkäisyssä.

Jussi Kaijala, Sosiaalityöntekijä, Asunnottomuuden ehkäisyhanke

[1] https://yle.fi/uutiset/3-7454413

[2] https://www.stat.fi/til/ksyyt/2020/ksyyt_2020_2021-12-10_kat_007_fi.html

[3] https://laaketieteensaatio.fi/itsemurhat-ovat-vahentyneet-suomessa-mutta-nuorten-tilanne-huolettaa/

[4] https://historianet.fi/rikokset/itsemurha-oli-synneista-suurin