Kukkuu! -taidefestari saa lapsiperheet liikkumaan

Blogi Vantaa-kanava

Asiasanat

Lapsiperheet

Aivan perheen pienimmille suunnattu Kukkuu! -taidefestivaali käynnistyi lauantaina 14.11. Myyrmäkitalolla. Avajaisissa nähtiin monenlaista ohjelmaa, johon vauvat ja taaperot läheisineen osallistuivat riemulla.

Sisältö

Miisa Kaakkolahti tuli avajaisiin 8kk ikäisten kaksostyttöjen Marleenan ja Sofian ja kummitäti Satu Heikkilän kanssa. Festivaalitapahtuma löytyi Facebookista ja päätös lähteä syntyi nopeasti. Kulunut pandemian värittämä vuosi on ollut erikoista aikaa lapsiperheille.

– Ajattelin, että kun emme ole missään tapahtumassa tyttöjen kanssa käyneet, niin he saisivat vähän aktiviteettia ja näkisivät muutakin kuin kotikulmiaan.

– Tyttöjen alkuaikoina emme nähneet ketään ja se oli kyllä aika rankkaa. Sosiaalinen elämä kuitenkin kannattelee, Kaakkolahti toteaa.

Martinlaakson neuvolan perheohjaaja Katja Koutelo kertoo, että perheiden tukitarve on lisääntynyt poikkeusaikana. Koutelo ja Kartanonkosken neuvolan perheohjaaja Nina Laine kehottavatkin perheitä hyödyntämään lisääntynyttä kotona olemista.

– Ollaan oikeasti läsnä niille omille lapsille, vietetään heidän kanssaan aikaa ja tehdään yhdessä asioita. Siitähän lapset nauttivat, yhdessäolosta.

Kukkuu! -taidefestari on parhaillaan käynnissä eri puolilla Vantaata lauantaihin 21.11.2020 asti. Festivaali järjestetään nyt jo kolmatta kertaa ja sen tuottaa Vantaan kulttuuripalvelut yhteistyökumppaneineen.

Kukkuu! Taidefestari vauvoille ja taaperoille

Liittyvät sisällöt

Kaikki kategoriassa Vantaa-kanava