Ombran ympäristö täyttyi äänestä ja liikkeestä – Tornin sointi ihastutti epäkuntoisenakin

Blogi Vantaa-kanava

Asiasanat

Kivistön suuralue

Keimolan moottoriradan vanha valvontatorni esitti pääosaa hämärtyvässä Vantaan elokuun illassa, kun tanssitaide ja musiikkiesitykset valtasivat Lincolninaukion. Ensimmäistä kertaa järjestetyn Sound & Movement -tapahtuman kruunasi Esa Kotilaisen Ombralle säveltämän teoksen ensimmäinen live-esitys.

Sisältö

Alueen maamerkkkinä toimiva valvontatorni on nykyisin interaktiivinen Ombra-instrumentti. Sitä voi soittaa Keimolassa ajaneen Leo Kinnusen rata-auton äänistä muodostetulla sävelasteikolla, jossa sävelet syntyvät tornia ympäröivästä liikkeestä.

Suomalaisen elektronisen musiikin pioneeri Esa Kotilainen on säveltänyt Ombralle kantateoksen. Sävellys sai tilaisuudessa ensiesityksensä, kun kapellimestari Kotilainen esitti teoksen yhdessä kuuden Ombran soittajan kanssa.

– Modernismi on varmasti aika lähellä tänään tuossa esityksessä, pohdiskeli maestro Kotilainen ennen konserttihetkeä.

Säiden armoilla oleva instrumentti on hieman epäkunnossa mm. salamaniskujen vuoksi, mikä oli soittajilla tiedossakin. Kotilainen kertoo, että teos tullaan tulevaisuudessa nauhoittamaan studiossa, jotta sitä voidaan tulevaisuudessa esittää Ombran tapahtumissa.

Kunnossa tai ei, kappale oli puutteellisenakin mykistävän hieno. Myös esitys oli erittäin mieleenpainuva ja visuaalinen, kun Kotilainen viittoi soittajia tornin sävelasteikon oikeille kohdille.

Vantaalla menee lujaa, sillä uskallusta löytyy

Ällistyttävää Ombraa soittamalla kaupunkilaiset itse saavat teoksen ja tilan elämään ja soimaan. Ombran luoneet taiteilijat Marjukka Korhonen ja Markus Raivio hehkuttavat, että Vantaa näyttäytyy tällä hetkellä edelläkävijänä osallisuuteen pyrkivän taiteen saralla.

Korhonen korostaa, että Ombran kaltaisen teoksen toteuttaminen on rohkea teko.

– Se vaatii tilaajalta paljon uskallusta lähteä mukaan erilaisiin projekteihin.

– Siinä kyllä soi kellot myös muille kaupungeille aika vahvasti, että mitä ihmettä, miten Vantaalla menee noin lujaa? Raivio mietiskelee.

Taiteilijat toivovat, että Ombran ympärille kehkeytyisi Sound & Movementin myötä erilaisten tapahtumien sarja, jota asukkaat pääsisivät myös itse ideoimaan.

Ensimmäisen tapahtuman musiikista vastasi Vaskivuoren lukiossa alkunsa saanut AJ and the Mystery -yhtye. Tanssitaidetta esittivät mm. tähtiballerina Minna Tervamäki & balettitanssija Anni Jokimies, hiphop -tanssija Jeffrey Kam & breakdance-tanssija Hamis, karibialaista showtanssia edustava Elina Valtonen, Vantaan Tanssiopiston Rikka -ryhmä, Tanssikoulu DCA:n tanssiryhmiä sekä Joanna Salmikannas, joka esitti Susanna Leinosen koreografioiman nykytanssisoolon.

Ombran sijainti kartalla, Keimolankaarre 9, 01700 Vantaa

Soundia ja liikettä – Soiva Ombra -tapahtuma

Ombran esittely taiteilijan sivuilla

Lincolninaukio palkittiin rakennushankkeiden saavutuksena

Liittyvät sisällöt

Kaikki kategoriassa Vantaa-kanava